AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.06 // 12.2.2022

"Tämä oli myös meidän hyvyyttä" - Tammilehto hehkutti Hongan esitystä lauantaina

"Tämä oli myös meidän hyvyyttä" - Tammilehto hehkutti Hongan esitystä lauantaina

Duarte Tammilehto näki Hongan esityksessä paljon hyvää. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Honka matkusti lauantaina Lahteen Liigacupin lohkovaiheen toiseen otteluun. Joukkue hallitsi pelin kulkua läpi ottelun ja haki pisteet ansaitusti 4-0-voitolla.

Komea tulos maistui Honka-leirissä luonnillisesti hyvältä. Liigacupin avauksessa viime hetkillä menetetty voitto FC Hakaa vastaan jäi samalla vähän taka-alalle.

– Mahtavaa, että saimme hyvän tuloksen. Olimme treenanneet edellisestä ottelusta tiettyjä asioita ja tänään ne toimivat. Viime pelin jälkeen todella harmitti, sillä meidän olisi pitänyt se voittaa. Tänään käänsimme sen tunteen voimavaraksi.

- Teimme riittävän paljon hyviä suorituksia ja pystyimme pitämään pitämään suoritustasomme tasaisena koko ysikymppisen ajan. Toki Lahdella oli paljon poissaoloja, mutta kyllä tämä oli myös meidän hyvyyttä. Toteutimme pelisuunnitelmaa kaikki hyvin kollektiivina. Pystyimme avaamaan peliä hyvin, pääsemään viimeiselle kolmannekselle ja olemaan siellä tehokkaita. Tästä on todella hyvä jatkaa kohti seuraavaa peliä, Hongan Duarte Tammilehto summasi ottelun jälkeen.

Honka päättää Liigacupin lohkovaiheen ensi keskiviikkona 16.2. kello 18.30 Ilveksen vieraana.

Lisää uutisia