AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.01 // 7.1.2022

Ilveksellä vahva edustus parhaiden tamperelaisurheilijoiden ehdokkaissa

Ilveksellä vahva edustus parhaiden tamperelaisurheilijoiden ehdokkaissa

Tatu Miettunen on ehdolla Tampereen parhaaksi urheilijaksi. (Kuva: Juha Tamminen)

Paikallislehti Tamperelainen järjestää vuosittaisen äänestyksen Tampereen parhaista urheilijoista. Tänä vuonna on ensimmäistä kertaa mukana myös parhaan joukkueen kategoria.

Ilves on vahvasti edustettuna urheilijaehdokkaissa, sillä ehdokaslistalle on mahtunut neljä Ilveksessä viime kaudella pelannutta.

Tamperelaisen äänestys on järjestetty vuodesta 2016 lähtien ja Ilveksen jalkapallo on ollut vahvasti edustettuna. Mikael Soisalo voitti ensimmäisen äänestyksen vuonna 2016 ja sen jälkeen palkinto on jaettu muun muassa Ilveksen joukkueelle (2018) sekä Lauri Ala-Myllymäelle (2019).

Talvella italialaisseura Venezia FC:n riveihin siirtynyt Ala-Myllymäki on ehdokkaana myös tänä vuonna. Ala-Myllymäen lisäksi ehdokkaana on Tatu Miettunen, helmikuussa Toulouse FC:hen siirtynyt Naatan Skyttä sekä niin ikään helmikuussa FC Nordsjällandiin vaihtanut Maksim Stjopin.

Ilves on mukana myös vuoden joukkueen kategoriassa.

Lähde: Tamperelainen
Lisää uutisia