AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.49 // 10.12.2021

HIFK nimitti hallituksensa – ”Osaamista monilta eri sektoreilta”

HIFK nimitti hallituksensa – ”Osaamista monilta eri sektoreilta”

HIFK on aloittanut uuden ajan. (Kuva: HIFK)

Helsingin IFK:n viime kausi jalkapallon Veikkausliigassa oli urheilullisesti vahva ja seuran historian paras 50 vuoteen. Taloudellinen tilanne kauden päättyessä oli sen sijaan kriittinen ja tulevaisuuden näkymät haastavat. Uusien omistajien johdolla talous on kuitenkin nyt saatu tasapainotettua ja organisaatio on valmis ottamaan uuden suunnan.

Omistajaportaassa tapahtuneiden muutosten lisäksi myös HIFK Fotboll Ab:n hallitukseen nousee uusia kasvoja, kun seuran nykyisiin omistajiin lukeutuvat ja vahvan osaamisen yritys- ja investointisektorilta omaavat Heikki Pajunen, Janne Räsänen sekä Heikki Lehmuskoski aloittavat tehtävissä. Lisäksi hallituksessa seuraa kehittämässä nähdään toimittaja ja ex-jalkapalloilija Tero Karhu, Veikkausliigan entinen toimitusjohtaja Jan Walden sekä urheilumarkkinoinnin kokenut ammattilainen Sami Verno. Edellä mainittujen lisäksi työtä hallituksessa jatkaa myös HIFK-legenda Peter Standertskjöld-Nordenstam.

– Hallitukseen oli tärkeä saada mukaan osaamista monilta eri sektoreilta ja ihmisiä, joilla on intohimoa ja kykyä kehittää seuraa laaja-alaisesti yhteistyössä seuran eri toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Tässä olemme mielestäni onnistuneet, kertoo hallituksen puheenjohtajana aloittava Pajunen HIFK:n verkkosivuilla.

Hallituksen tärkein tehtävä on Pajusen mukaan piirtää tulevaisuuden suuntaviivat, luoda edellytykset kasvulle sekä tarjota tukea seuran kehittymisen eteen työskenteleville ihmisille, jotka ovat koko projektin tärkein voimavara.

– Tarkoituksena on rakentaa urheilullisesti ja taloudellisesti menestyvä seura, joka on myös vahva yhteiskunnallinen toimija. Muutos ei kuitenkaan tapahdu hetkessä ja vaatii pitkäjänteisyyttä sekä voimakasta eri sektoreiden ja ihmisten välistä yhteistyötä, Pajunen lisää.

HIFK Fotboll Ab tiedottaa tulevasta strategiasta sekä joukkueen tilanteesta 14.12 pidettävän hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisää uutisia