AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK
vko.41 // 17.10.2021

KTP tarttui oljenkorteensa (KTP-FC Honka 2-0)

KTP tarttui oljenkorteensa (KTP-FC Honka 2-0)

Kuva: Mikko Mäkelä

KTP piti kiinni säilymismahdollisuuksistaan katkaisemalla pitkän voitottoman putkensa 2-0-voitolla FC Hongasta.

Ottelu käynnistyi hiljakseen, eikä kummassakaan päässä nähty huipputilanteita ensimmäisen vartin aikana. Honka sai 18. minuutilla kulmapotkun, jonka Edmund Arko-Mensah lähetti takatolpalle. Dani Hatakka pääsi puskemaan vaarallisesti, mutta Anton Lepola sai kätensä väliin. Paluupallosta Luis Henriquen ohjaus meni yli maalin.

Puolen tunnin kohdalla KTP kävi ensimmäistä kertaa lähellä maalintekoa. Juan Esnaider nousi vahvasti boksiin ja laukoi pienestä kulmasta hyvän kudin, jonka Tim Murray kuitenkin torjui.

Avausjakson loppuhetkinä KTP sai vielä tilanteen Honka maalille, ja pallo jäi pyörimään boksiin puolustuksen keskelle. Lopulta Murray pääsi kuitenkin koppaamaan pelivälineen syliinsä. Tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Hongan johtomaali oli todella lähellä toisen jakson toisella peliminuutilla. Ensin Nasiru Banahene puski takatolpalta Henri Aallon keskityksestä ja kolautti tolppaa. Otso Koskinen pelasi paluupallon maalin eteen Lucas Kaufmannille, jonka laukaus kolahti kuitenkin ylärimaan.

Ottelun avausmaali syntyi 63. minuutilla. Thomas Agyiri sai pallon boksin rajoille, käänsi vasurilleen ja laukoi komealla kudilla pallon verkkoon.

KTP iski uudelleen hieman yli kymmenen minuuttia myöhemmin. Kulmapotku tuli takatolpalle, josta Esnaiderin pusku kimposi Honka-puolustuksen kautta maaliin.

Honka haki loppuminuutit kavennus- ja sitä kautta tasoitusmaalia. 84. minuutilla Darren Smith pääsi kokeilemaan hyvän kuvion päätteeksi, mutta tuloksetta.

Hetkeä myöhemmin Duarte Tammilehto laukoi matalan kudin boksin rajoilta, mutta sekin hieman ohi.

Lisää maaleja ei ottelussa nähty, joten KTP piti täyden pistepotin Kotkassa 2-0 loppulukemin.

Lisää uutisia