AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.41 // 17.10.2021

​Inter-ikonien Moisanderin ja Furuholmin jatko vielä auki – "Ei mitään lopullisia päätöksiä"

​Inter-ikonien Moisanderin ja Furuholmin jatko vielä auki – "Ei mitään lopullisia päätöksiä"

"Henkka" ei ole vielä tehnyt päätöksiä ensi kaudesta. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Interin ehdottomiin ikoneihin kuuluvat Henrik Moisander ja Timo Furuholm pitävät jatkon osaltaan vielä avoinna.

Moisander on 36-vuotias ja Furuholm kaksi vuotta nuorempi, eikä kummankaan ura jatku ikuisesti. Ensi kauden osalta kumpikaan ei vielä sano Turun Sanomien haastattelussa mitään suuntaan tai toiseen.

– En ole vielä tehnyt mitään lopullisia päätöksiä. Niin kuin joka vuosi fiilistelen miltä kroppa ja mieli tuntuvat. Viime kaudet ovat olleet hyviä ja kroppa on tuntunut hyvältä, niin on ollut nautinto pelata, Moisander kertoo.

– Lähinnä kysyn itseltäni, että pystynkö antamaan ensi vuonna vielä sen, mitä minun pitää antaa. Jokainen ymmärtää, etten pysty ottamaan pientä sivuroolia ja pelaamaan vielä yhtä kautta silleen rauhassa, Furuholm toteaa.

Joka tapauksessa väistämätön on edessä ennemmin tai myöhemmin. Kumpikin on kysynyt neuvoja pelaajilta, jotka ovat olleet samassa tilanteessa heitä ennen.

– Olen jutellut joidenkin lopettaneiden kanssa, koska jossain vaiheessa lopettaminen tapahtuu, ja on hyvä tietää mitä odottaa. Olen koettanut varautua siihen jo useamman vuoden ajan, Moisander kertoo.

Furuholm puolestaan painottaa myös sitä, että paljon on kiinni siitä millainen FC Inter ensi kaudelle rakentuu alkaen uudesta päävalmentajasta José Riveiron jättäessä seuran kauden päätteeksi.

– Kun alkaa uusi projekti, niin on hyvä kysymys, onko minulla sille tarpeeksi annettavaa. Mutta kun en vielä tiedä tarkkaan, millainen se projekti on, niin en voi ottaa siihen vielä kantaa. Siksi olen käynyt enemmän keskusteluja itseni kanssa, kärkimies kuvailee.

Myös TPS:aa, VPS:aa ja FC Lahtea Veikkausliigassa edustanut Moisander on pelannut 236 Veikkausliigaottelua, joista reilut sata Interin maalilla. Furuholmin 227 Veikkausliigaottelua puolestaan ovat neljää FC Jazzissa kaudella 2003 pelattua kamppailua lukuun ottamatta tulleet kaikki Interin riveissä. "Furkka" on urallaan pelannut pitkän pätkän myös Saksassa Fortuna Düsseldorfin ja Hallescher SC:n väreissä.

Lähde: Turun Sanomat
Lisää uutisia