AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.41 // 16.10.2021

"Välillä kävi tuurikin" - Joona Tiaisella hikinen iltapuhde FC Lahden maalilla

"Välillä kävi tuurikin" - Joona Tiaisella hikinen iltapuhde FC Lahden maalilla

Joona Tiainen venyi tärkeisiin pelastuksiin lauantaina. (Kuva: Jussi Rämä)

FC Lahti haki lauantaina 1-1-taistelutasapelillä vieraspisteen Veikkausliigan Haastajasarjassa FC Hakalta.

FC Lahti joutui urakoimaan koko toisen jakson vajaalla Henri Eninfulin saatua toisen keltaisen korttinsa juuri tauon alla.

Ottelun jälkeen täyden päivätyön Kuhnurimaalilla tehnyt Joona Tiainen oli lievästi pettynyt tulokseen. Hänen mukaansa vastustajan maali oli täysin vältettävissä. Tiainen kuitenkin myönsi, että toisen jakson paineesta selviämisessä oli myös onnea mukana.

– Lähdimme ensimmäisellä jaksolla pitämään palloa ja olemaan rauhallisia sen kanssa. Emme halunneet puskea väkisin keskeltä, sillä Haka haluaa riistoja juuri sillä alueella. Siitä se heidän maalinsakin tuli ja se olisi ollut täysin vältettävissä.

- Saimme ensimmäisen jakson lopulla punaisen ja jouduimme toisella jaksolla puolustamaan syvällä. Välillä kävi tuurikin, Tiainen totesi.

Lisää uutisia