AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.38 // 25.9.2021

Ennakko: AC Oulu-FC Haka

Ennakko: AC Oulu-FC Haka

Kuva: Juha Tamminen

AC Oulu ja FC Haka lähtevät tasapisteissä sunnuntaiseen erittäin tärkeään otteluun Raatin Stadionilla.

Kotijoukkueen leirissä on ollut ottelun alla melkoista turbulenssia, kun päävalmentaja Jyrki Ahola ilmoitti lauantaina jättävänsä tehtävänsä välittömästi. Sunnuntain otteluun Laivastonsiniset lähtevät nyt kaksikon Teemu Tavikainen - Markus Heikkinen johdolla.

- Aamulla Aholan Jykä kertoi joukkueelle, ettei jatka enää valmentajana. Ollaan varmasti sellaisessa tilanteessa, jota kukaan ei halunnut. Ensimmäiset treenit ovat takana ja vaikea sanoa, että mitkä roolit tulevat olemaan jatkossa, Heikkinen kertasi nopeasti edennyttä tilannetta.

- Pyritään nyt kuitenkin jatkamaan Jykän työtä ja ottamaan askeleita eteenpäin.

Katseet ovat kuitenkin tiukasti sunnuntaissa ja etenkin suoran säilymisen kannalta äärimmäisen tärkeässä ottelussa. Lähtökohdat otteluun joukkueilla ovat perin erilaiset.

- Hakalla on hyvä 4-0-voitto keskiviikolta alla ja meillä taas 0-4-tappio. Sunnuntaina mitataan kentällä mistä meidät on tehty, on selvä että jonkinlainen reaktio täytyy tulla, Heikkinen linjaa.

Haka oli viime keskiviikkona SJK:a vastaan kotikentällään tasapainoinen ja lisäksi koko kauden vaivanneesta tehottomuudesta ei ollut tietoakaan. Maalintekijätilastoon nimensä kirjauttivat Ishmael Yartey, Seth Saarinen, Maximus Tainio ja Jacob Bushue. Teemu Tainio ei ottelusta juuri parannuskohteita löytänyt.

– Tasapainon esitys alla SJK:a vastaan, jossa oli paljon onnistujia. Kurinalainen puolustuspeli on taas hakusessa, päävalmentaja ennakoi Hakan sivuilla.

Vaikka joukkue oli täynnä onnistujia, niin illan sankariksi nousi ennen kaikkea Aatu Hakala, joka esitti pelitilanteissa muutaman huipputorjunnan ja lisäksi torjui rangaistuspotkun. Mielenkiintoista onkin nähdä, että jatkaako tulikuuma, voittava maalivahti Oulussa vai palaako kokenut Mika Hilander avauskokoonpanoon.

Mielenkiintoisin uutinen kohtaamista silmällä pitäen tulee kuitenkin kotijoukkueen leiristä, sillä oululaiset Veikkausliigaan nostanut päävalmentaja Jyrki Ahola vetäytyi tehtävästään juuri ottelun alla. Sunnuntaina vetovastuussa ovat apuvalmentajat Teemu Tavikainen ja Markus Heikkinen.

– Oulusta kuului todella yllättäviä uutisia valmentajan erosta, mutta tämä ei muuta mitään meidän omaan valmistautumiseen.

Kaiken kaikkiaan päävalmentaja lähtee tärkeään kamppailuun luottavaisin mielin.

– Hyvillä mielillä Ouluun. Huomenna jaossa tärkeät pisteet ja joukkue on valmiina!

Erotuomari: Viljanen Petri
AET 1: Kaivola Eero
AET 2: Kiistala Jarno
4.ET: Haapakoski Miikka

AC Oulu - FC Haka Raatin stadionilla sunnuntaina 26.9. klo 18.30.

Kaikki Veikkausliigan ottelut suorana Ruutu-palvelussa

Lähde: ACO TV, FC Hakan verkkosivut
Lisää uutisia