AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.38 // 21.9.2021

Ennakko: FC Inter-AC Oulu

Ennakko: FC Inter-AC Oulu

Kuva: Juha Tamminen

FC Inter saa keskiviikkona vieraita pohjoisesta, kun AC Oulu astelee Veritas Stadionin nurmelle taistelemaan sarjapisteistä.

Kotijoukkue lähtee otteluun revanssihenki läsnä, sillä Oulu päihitti Interin reilu kuukausi sitten Raatin stadionin sateisessa illassa maalein 2-0.

Sarjanousija oli alkukauden lirissä liigapeleissä, mutta siirtoikkunan aikana joukkue vahvistui siinä määrin, että tulosta on vihdoin tullut. Viimeiset viisi ottelua ovat tuottaneet kahdeksan elintärkeää sarjapistettä. Kerrottakoon, että Interin saldo on samalla otannalla seitsemän pistettä.

Viikonlopun ottelussa Inter päätyi tasapeliin SJK:n kanssa Seinäjoella lukemin 2-2. Vahva viimeinen puolituntinen toi Interin tappioasemasta voiton syrjään kiinni, mutta aika loppui kesken. Nyt Interin olisi syytä jatkaa samalla draivilla heti Oulu-ottelun ensiminuuteista lähtien. Avausmaalin merkitystä ei tarvinne korostaa.

Oululaiset ovat olleet tien päällä viime perjantaista asti ja nyt reissu huipentuu Turkuun. Vastustajan taso tiedetään Laivastonsinisten leirissä.

- Inter on erinomaisesti valmennettu joukkue, vaikka viimeaikaiset tulokset eivät varmasti täysin heitä tyydytä. Tuskin he muuttavat tulevaan peliin kauheasti mitään.

- Meidän kollektiivisen puolustamisen täytyy toimia keskiviikkona hyvin ja uskon, että saamme paikkamme ja niissä meidän tulee olla tehokkaita. Lisäksi palloa meidän tulee pystyä säilyttämään omalla joukkueella paremmin kun Lahdessa, ennakoi valmentaja Teemu Tavikainen tulevaa illan ottelua.

Interin syksyn täsmähankinta, Petteri Forsell, ei painanut päätä pensaaseen pistejakoon päättyneen Seinäjoki-reissun jälkeen.

– Siitä jäi ihan hyvä fiilis. Toki harmittaa, että emme tehneet vielä maalia tai kahta. Pelasimme tosi hyvin lopun ja oikeastaan koko toisen puoliajan lukuun ottamatta ihan alkua. Siitä on hyvä jatkaa. Samalla vauhdilla ja itseluottamuksella hyvä tulee, Forsell puntaroi lähtökohtia keskiviikolle.

Forsell tuli sillä viikolla turkulaisseuraan, kun Inter kärsi tappion Oulussa. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja katseli pelin tuolloin Raatin lehtereiltä.

– Oululla on hyvää laatua yksilötaidon suhteen. Kyllä heillä heikkouksiakin löytyy. Me tiedämme ne, ja yritämme iskeä niihin. Heillä on tosi hyviä pelaajia, mutta niin on kyllä meilläkin, yhden maalin ja kolme maalisyöttöä Interissä neljässä ottelussa tehoillut Forsell muistuttaa.

Inter saa Oulu-otteluun hyökkäykseensä tuoreita jalkoja, kun kapteeni Timo Furuholm palaa kokoonpanoon pelikieltonsa jäljiltä.

Erotuomari: Gestranius Mattias
AET 1: Lamppu Mika
AET 2: Vuorinen Juuso
4.ET: Makkonen Aleksi

FC Inter - AC Oulu Veritas Stadionilla keskiviikkona 22.9. klo 18.30

Kaikki Veikkausliigan ottelut suorana Ruutu-palvelussa

Lähde: FC Interin verkkosivut, AC Oulun verkkosivut
Lisää uutisia