AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.32 // 12.8.2021

Haka pestasi Donaldo Ackan keskikentälleen

Haka pestasi Donaldo Ackan keskikentälleen

Haka vahvisti rivejään mielenkiintoisella pelaajalla. (Kuva: FC Haka)

FC Haka ja albanialainen Donaldo Acka ovat tehneet loppukauden mittaisen sopimuksen, mikä pitää sisällään myös option ensi kaudesta.

23 -vuotiaalla puolustavalla keskikenttämiehellä on taskussaan myös Kreikan passi.

Juurikin Kreikassa uransa aloittanut pelaaja on pelannut myös Albaniassa, sekä viimeisimpänä Romanian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla U Cluj:n riveissä.

Mies kertoo tietävänsä Hakan jo entuudestaan ja näkee seuralla olevan tavoitteita.

– Pääsyyni Suomeen ja Hakaan siirtymisessä oli se, että tämä oli juuri sitä, mitä olin etsinytkin, Acka toteaa Hakan verkkosivuilla.

– Uskon seuran nähneen vahvuuteni ja uskoivat minun tuovan kentälle aggressiivisuutta, sekä asennetta.

Toistaiseksi mies on joutunut viettämään aikansa karanteenissa, joten ei ole vielä päässyt tutustumaan uusiin pelikavereihinsa. Hän kuitenkin näkee liittyneensä kilpailulliseen ammattilaisjoukkueeseen.

Acka uskoo lujasti pystyvänsä auttamaan joukkuetta saavuttamaan tavoitteensa ja tulee tekemään kaikkensa sen eteen.

– Tulen tekemään lujasti töitä joka ikinen päivä ja annan kaikkeni otteluissa, jotta saavutamme tavoitteemme yhdessä.

Ackaa ei vielä perjantaina 13.8. nähdä FC Lahtea vastaan kokoonpanossa, mutta nähtäväksi jää, tekeekö mies debyyttinsä seuraavassa kotiottelussa AC Oulua vastaan perjantaina 20.8.

Lisää uutisia