AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.31 // 8.8.2021

FC Hakan Laine: ”Tiedämme pystyvämme ottamaan pisteitä Interiltä”

FC Hakan Laine: ”Tiedämme pystyvämme ottamaan pisteitä Interiltä”

Janne-Pekka Laine tietää keinot Interin kaatoon. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Haka kohtaa tänään Tehtaan kentällä FC Interin kello 16.00 alkaen. Hakalla on hampaankolossa joukkueiden kohtaamisesta, sillä voittokin oli otettavissa, mutta tuloksena oli kirvelevä tappio 1-2.

Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran toukokuun alussa Turussa. Inter iski heti ottelun alkuun maalin, mutta Haka nousi tasoihin puolen tunnin kohdalla Eero-Matti Auvisen osumalla.

Ottelun kyseenalaisin tilanne nähtiin ensimmäisen puoliajan lopussa, kun Luiyi de Lucas voitti kulmapotkussa Interin maalivahti Henrik Moisanderin pääpallotilanteessa ja puski pallon verkkoon. Erotuomari näki kuitenkin rikkeen tilanteessa ja maali hylättiin. Lopulta Inter nappasi pisteet, kun Jesper Engström teki lisäajalla voittomaalin.

Hakan keskikenttäpelaaja Janne-Pekka Laine ottaa edellisottelusta positiiviset asiat mukaan.

- Viime pelistä jäi sikäli hyvä fiilis, että tiedämme pystyvämme ottamaan pisteitä Interiltä. Viimeksi olimme lähellä ja ehkä siinä oli myös tuomarilla oma osansa. Lopussa herpaannuimme hieman, mutta olemme päässeet siitä yli, ja nyt muistissa on se, että pelasimme ihan hyvän pelin. Siinä pelissä pystyimme mielestäni hyvin iskemään Interin heikkouksiin, Laine toteaa Hakan sivuilla.

Inter taistelee jälleen mitaleista tällä kaudella ja on sarjassa kolmantena. Laineen mukaan Hakalla on aseet Interin kaatoon, vaikka sarjataulukon perusteella turkulaiset lähtevätkin otteluun ennakkosuosikkina.

- Heillä on ollut loukkaantumisten kanssa huolia ja sitä myöten jotkut pelaajat ovat olleet isolla kuormituksella. Uskon, että mitä pidemmälle peli etenee, niin siellä saattaa alkaa painaa ja pelin pitäisi kääntyä meille. Inter luultavasti pyrkii pitämään palloa ja sitä kautta linjan taakse jää tilaa, ja sinne meidän pitää pystyä iskemään.

FC Haka-FC Inter Tehtaan kentällä sunnuntaina 8.8. kello 16.00 alkaen.

Lisää uutisia