AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.30 // 1.8.2021

Ennakko: FC Inter - FC Honka

Ennakko: FC Inter - FC Honka

Kuva: Juhani Järvenpää

FC Honka palaa europelien jälkeen Veikkausliigakentille, kun se kohtaa maanantaina 2.8. FC Interin Turussa viikonlopun kierroksen päättävässä kamppailussa.

Honka lähtee maanantain Inter-otteluun sarjan kahdeksannelta sijalta, mutta halu kuuden joukkoon ja yläloppusarjaan on kova. Tällä hetkellä eroa kuutospaikalla olevaan HIFK:hon on kuusi pistettä. Taisto yläloppusarjan paikoista on siis kovaa ja tärkeitä pisteitä on jaossa jo maanantaina.

Inter voitti toukokuussa alkukaudesta Hongan Espoossa maalein 2-1. Tuolloin ottelu oli pitkälti turkulaisten hallussa, vaikkakin Lucas Kaufmannin loppupuolen pilkkumaali aiheutti stressihetkiä sinimustille. Tapiolassa turkulaisten maaleista vastasivat Timo Furuholm ja Martti Haukioja.

Honka on päässyt viime aikoina kelpo vireeseen vaikean alkukauden jälkeen. Viimeisestä viidestä ottelusta se on voittanut kaksi, pelannut niin ikään kaksi tasan, ja hävinnyt vain yhden. Vielä on kuitenkin napattava enemmän voittoja, jotta sarjasijoitus kohenisi. Interin päävalmentaja José Riveiro antoi näkemyksensä Hongasta.

– Tulokset ovat nyt erilaisia kuin alkukaudesta, mutta he eivät ole tehneet peliinsä isoja muutoksia. He aloittivat kauden melko muuttuneella pelaajaryhmällä, jossa mukana paljon nuoria, joten joskus se perustava prosessi ottaa aikansa.

Turkulaiset ovat vahvasti mukana taistossa mitalisijoista. Ennen maanantain ottelua sarjasijoitus on neljäs, pisteen FC Lahtea sekä kolme pistettä sarjakakkosena olevaa KuPS:aa perässä. Sinimustien edellinen peli oli voitokas Maarianhaminassa, kun IFK Mariehamn kaatui Taiki Kagayaman ja Benjamin Källmanin maaleilla. Joukkue yrittää jatkaa nyt siitä, mihin se saarella jäi.

– Mielenkiintoinen peli edessä. Olemme toki pettyneitä, että emme päässeet europeleissä jatkoon. Se on yksi haaste meille, että miten unohdamme sen tappion ja käännämme katseet liigapeleihin. Hyvä asia on se, että meillä on monta pelaajaa hyvällä pelituntumalla valmiina hyppäämään kentälle ja kilpailutilanne pelipaikoista on kova.

- Olemme pystyneet viime liigapeleissä ottamaan hyvin tulosta ja pelanneet suuresta rotaatiosta huolimatta suht hyvin. Pelirytmi palaa nyt vähän normaalimpaan, heinäkuussa oli aika kova ruuhka. Edessä on isoja pelejä, meidän pitää onnistua Veikkausliigassa vielä paremmin, jotta pääsisimme pelaamaan europelejä myös ensi vuonna, Hongan puolustaja Dani Hatakka sanoo.

Maanantain ottelussa Interin kokoonpanosta puuttuvat varmuudella Timo Furuholm ja Juuso Hämäläinen korttitilin täyttymisen johdosta.

Honka on viime otteluissaan kierrättänyt ryhmäänsä ja antanut peliaikaa aiemmin vähemmälle vastuulle jääneille. Muun muassa viime kierroksella FC Lahtea vastaan Niilo Saarikivi oli ensimmäistä kertaa Veikkausliigassa avauskokoonpanossa, ja palkittiinkin ottelun kolmen tähden pelaajana. Lisäksi Otso Koskinen iski pelissä Veikkausliigauransa avausmaalin.

Erotuomari Antamo Dennis
AET 1 Jantunen Olli
AET 2 Vuorinen Juuso
4.ET Lehtovaara Lina

FC Inter - FC Honka Veritas Stadionilla maanantaina 2.8. kello 18.30.

Kaikki Veikkausliigaottelut suorana Ruutu-palvelussa

Lähde: FC Interin verkkosivut, FC Hongan verkkosivut
Lisää uutisia