AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK
vko.29 // 21.7.2021

​Joonas Sundman hakee lisävastuuta TPS:sta – "todella hyvillä fiiliksillä Turkuun"

​Joonas Sundman hakee lisävastuuta TPS:sta – "todella hyvillä fiiliksillä Turkuun"

Joonas Sundman odottaa vastuuta TPS-paidassa. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK lainasi puolustaja Joonas Sundmanin loppukaudeksi Ykkösen TPS:aan ja lainasiirron toivotaan olevan antoisa kaikille osapuolille.

23-vuotias Sundman on pelannut SJK:ssa kaikkiaan 56 Veikkausliigaottelua, mutta kuluvalla kaudella loukkaantumisten jälkeen tilille on kertynyt vain yksi ottelu vaihdosta kentälle tullen.

Sundman kaipaa peliaikaa ja TPS puolestaan vahvistusta loukkaantumisten ohentamaan puolustukseensa.

– Hän oli todella innostunut tulemaan meille. Lähtökohtana on se, että hän pelaa ja saa vastuuta ja saa sitä myöden myös omaa uraansa uuteen nousuun.

- Me hankimme ensisijaisesti vasemman laitapuolustajan, mutta hän pystyy monipuolisena pelaajana ottamaan myös topparin tontin tarvittaessa haltuun. Hän on erittäin mieluisa hankinta meille, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson myhäilee tyytyväisenä.

Samoilla linjoilla "Tintin" kanssa on myös Sundman itse.

– Todella hyvillä fiiliksillä tulin Turkuun. Peliaikani on ollut aika vähissä ja olen odottanutkin lainasiirtoa. Tintin kanssa on käyty jo rooliani läpi ja lähtökohtana on laitapakin rooli vasemmalla, mutta myös topparin hommat ovat ok, Sundman listaa.

Lisää uutisia