AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.19 // 11.5.2021

Wiss manasi ottelun alkua: "HJK oli tyly ja viimeisteli tehokkaasti"

Wiss manasi ottelun alkua: "HJK oli tyly ja viimeisteli tehokkaasti"

"Jallua" ei hymyilyttänyt maanantain ottelun alku. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilves jäi lähtötelineisiin tiistain kotiottelussa HJK:ta vastaan ja taipui lopulta vieraiden vahvan avauksen myötä 0-3-tappioon.

Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss manasi kehnoa alkua, jolloin HJK otti kuskin paikan iskemällä kolme osumaa jo ennen puolen tunnin pelin täyyttymistä.

– HJK oli tyly ja viimeisteli tehokkaasti paikkansa. Kaksi erikoistilannemaalia olivat huono startti meille. Emme olleet valmiita kamppailemaan. Vähän hukattiin tilanteenvaihdot ja takamatkasta oli hankala nousta, Wiss totesi.

Nousujohteinen pallollinen peli halutaan Ilveksessä ottaa mukaan toista helsinkiläisseuraa vastaan ensi lauantaina.

– Toisella jaksolla olimme varsinkin pallollisina parempia. Pystyimme syöttelemään ja löytämään tiloja edetä. Voi olla, että HJK varmisteli ja tyytyi puolustamaan, mutta oli siellä valonpilkahduksiakin.

– Tauon jälkeen asenne oli se, että ei ole mitään hävittävää. Koetimme nostaa profiiliamme ja voittaa toinen jakso. Vähän siinä jo osa piiputtikin. Ei auta kuin siirtää katse seuraavaan, HIFK-peli tulee nopeasti, Wiss tiivisti.

Lisää uutisia