AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.16 // 23.4.2021

Timo Furuholm: ” Tähtäimemme on korkealla tälläkin kaudella”

Timo Furuholm: ” Tähtäimemme on korkealla tälläkin kaudella”

Timo Furuholm (Kuva: Juha Tamminen)

Kahtena edelliskautena hopeaa voittanut FC Inter lähtee kauteen hieman uudistuneena sekä pelaajistonsa että taktiikkansa suhteen. Timo Furuholmin mukaan joukkue kestää vertailun muihin kärkijoukkueisiin.

Interin joukkue on kokenut pieniä muutoksia viime kauteen verrattuna.

- Meillä on kahdelta viime kaudelta tietynlainen runko säilynyt, mutta rinki ei ole ehkä ihan yhtä leveä kuin ennen ja se asettaa omat haasteensa. Tähtäimemme on kuitenkin korkealla tälläkin kaudella, Furuholm miettii.

Inter tunnetaan hyökkäävästä ja pallonhallintaan perustuvasta pelitavasta. Furuholmin mukaan alkavan kauden Interissä tullaan näkemään tuttujen elementtien lisäksi myös hieman uusia vivahteita.

- En näe, että perusasiamme liikahtaisivat pelitavassamme. Tänä vuonna ehkä katselemme enemmän sitä millaisia vaihtoehtoja meillä on käytettävissämme tiettyjä vastustajia vastaan. Valmennus tavoittelee jatkuvaa kehittymistä ja ehkä peleihin saattaa tulla enemmän muutoksia, mutta perusajatuksemme pelaamisesta pallonhallinnan kautta ei ole muuttunut.

Veikkausliigan valmentajien ja kapteenien äänestyksessä Inter sai yhden äänen mestariksi, mutta oli selkeästi HJK:n ja KuPS:n perässä. Furuholm uskoo Interin pystyvän haastamaan ennakkosuosikit.

- Näitä asioita pitää tietenkin arvioida monessa mielessä, mutta on selvää että KuPS:lla, SJK:lla ja HJK:lla on materiaalietu meihin verrattuna mitä tulee ringin leveyteen. Meillä on kuitenkin sellainen joukkue ja pelitapa, jolla pystymme haastamaan jokaisen joukkueen. Emme anna lähtökohtien vaikuttaa, vaan lähdemme ennakkoluulottomina kauteen. Emme näe, että olisimme laadun suhteen muita perässä, arvioi Furuholm.

33-vuotias Furuholm on saanut hyvän valmistautumiskauden alle.

- Joka vuosi ikää tulee lisää ja kilometrejä on enemmän takana, niin se tuo mukanaan tietynlaiset haasteet. Tekonurmet ja vallitseva nykytilanne asettavat myös omat haasteensa. Olen pysynyt pääosin kunnossa ja pitää olla kiitollinen tästä hetkestä, kun ei näitä harjoituskausia ole varmaan hirveän montaa jäljellä. Aina se ei ole helppoa, mutta samalla siitä pitää pystyä nauttimaan. Kun ensimmäinen pelipäivä lähestyy, niin sitä jaksaa taas läpi tuulten ja tuiskujen.

Veikkausliiga aloitetaan tyhjille katsomoille, mutta Furuholm toivoo yleisön pääsevän takaisin lehtereille mahdollisimman pian.

- Toivottavasti tämä vuosi olisi jollain tavalla paluu normaaliin ja pystyisimme tuomaan ihmisille jalkapallon iloa ja, että he pääsisivät mahdollisimman nopeasti seuraamaan pelejä. Yritetään pelata hyvää futista, että ihmiset saisivat näinä aikoina jotain positiivista ajateltavaa.

FC Inter-KuPS Veritas Stadionilla lauantaina 24.4. kello 17.00 alkaen.

Lisää uutisia