AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.15 // 16.4.2021

​Ilves kohtaa TPS:n lauantaina – kaksi testipelaajaa rivissä, Ollila pitkään sivussa

​Ilves kohtaa TPS:n lauantaina – kaksi testipelaajaa rivissä, Ollila pitkään sivussa

Ilves ja TPS kohtasivat viimeksi syyskuussa 2020. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilves jatkaa kauteen valmistautumistaan lauantaina kohtaamalla harjoitusottelussa Kaupissa TPS:n.

Ilveksen riveissä nähdään jo viime viikonlopun Ilves/2 -ottelussa pelannut kamerunilaiskärki Patrick Loa Loa sekä mitä todennäköisimmin myös 21-vuotias kolumbialainen laituri Hernan Luna.

Ilvekseltä puuttuvat Aamulehden mukaan varmuudella Tuomas Ollila, Juho Pietola ja Ilari Mettälä. Heistä Ollilan polvi jouduttiin leikkaamaan ja huilia on luvassa kolmisen kuukautta.

Pelaajatilanteen eläessä muun muassa Ollilan pitkän poissaolon takia Ilveksen ryhmä ei ole vielä lopullisessa muodossaan. Päävalmentaja Jarkko Wissin mukaan uusia nimiä saatetaan vielä hyvin nähdä ja Aamulehden mukaan ainakin yksi keskikenttämies olisi vahvasti kiikarissa.

- Meillä mahdollisuus hankkia useampia pelaajia. Siirtoraja umpeutuu 20. huhtikuuta. Sen jälkeenkin saa hommata vielä kaksi sopimuksetonta pelaajaa, Wiss selventää.

Ilves – TPS Kaupissa lauantaina 17.4. kello 14.30. Ottelu pelataan ilman yleisöä, mutta sitä pääsee seuraamaan suorana lähetyksenä Aamulehden sivuilla. Palvelu on tarjolla tilaajille, mutta muillekin tilaus on helppo tehdä suoraan Aamulehden sivuilta.

Lähde: Aamulehti
Lisää uutisia