AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK
vko.13 // 2.4.2021

HIFK himoitsee menestystä cupissa - "Odotamme HJK-peliä erittäin nälkäisinä"

HIFK himoitsee menestystä cupissa - "Odotamme HJK-peliä erittäin nälkäisinä"

Lauantain Stadin derbyssä on panoksena cupin välieräpaikka. (Kuva: Juha Tamminen)

Lauantaina Suomen Cupin puolivälierissä asetelmat ovat Helsingissäkin herkulliset, kun Stadin derbyssä iskevät yhteen HIFK ja HJK panoksena cupin välieräpaikka.

HIFK haki sunnuntaina maukkaan 0-1-vierasvoiton Rovaniemeltä ja eteni sen turvin Suomen Cupin puolivälierävaiheeseen ensimmäistä kertaa sitten kevään 2015.

– RoPS-peli oli meille tärkeä ottelu. Pystyimme hallitsemaan peliä lähes koko ottelun ajan. Tiesimme toki, että pelistä tulisi vaikea, kun emme pystyneet treenaamaan yhdessä parin viikon ajan ennen sitä ottelua. Ottelu osoitti sen, että kun kärsivällisesti jaksaa tehdä oikeita asioita kentällä, myös palkinto siitä tulee ennemmin tai myöhemmin, sanoo HIFK:n päävalmentaja Joaquín Gómez.

HIFK ja HJK kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa tällä kaudella jo Suomen Cupin lohkovaiheen aikana. Silloin nähtiin tasainen ottelu, jonka lopullista ratkaisua saatiin odottaa aina pelin viimeisille minuuteille asti. Taukotilanne 1-1 säilyi muuttumattomana kunnes HJK:n Santeri Väänänen ratkaisi pelin kaukolaukauksellaan. HIFK:n maalin laukoi Jusif Ali.

– Odotamme tätä peliä erittäin nälkäisinä. Meidän joukkueemme on nyt paljon vahvempi kuin mitä se oli edellisessä derbyssä. Meillä on paljon voitontahtoa ja haluamme mennä tästä jatkoon välieriin, Gómez toteaa.

Toni Koskelan valmentama HJK kuuluu myöhemmin tässä kuussa käynnistyvän Veikkausliigakauden suurimpiin ennakkosuosikkeihin. Jo entuudestaan vahvaa sinivalkoista ryhmää on edellisen keskinäisen kohtaamisen jälkeen vahvistettu uusiseelantilaisella Logan Rogersonilla sekä HIFK:sta viime kausilta tutulla Luís Henriquella.

HIFK:n kuuden vuoden takainen Suomen Cupin puolivälierä pelattiin FC Interiä vastaan Helsingissä. Välierät jäivät silloin haaveeksi, sillä turkulaiset kuittasivat jatkopaikan itselleen Vahid Hambon kahdella maalilla. Mikäli HIFK onnistuisi kaatamaan HJK:n lauantaina, etenisi se toista kertaa ikinä neljän parhaan joukkoon Suomen Cupissa. Tähtirintojen edellisin ja ainoa välieräottelu löytyy historian kirjoista vuodelta 1959, eli yli 60 vuoden takaa. Silloin HIFK kaatoi RU-38:n ja meni finaaliin asti.

Suomen Cupin puolivälierä HIFK-HJK lauantaina 3.4. kello 17.00. Ottelu pelataan yleisöltä suljettuna, mutta suoraa ottelulähetystä voi seurata Ruutu-palvelusta.

Lisää uutisia