AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.12 // 28.3.2021

"Meillä on mahdollisuus haavoittaa HIFK:ta" – RoPS luottavaisena cupin neljännesvälierään

"Meillä on mahdollisuus haavoittaa HIFK:ta" – RoPS luottavaisena cupin neljännesvälierään

RoPS on valmiina yllättämään HIFK:n. (Kuva: Oona Sarajärvi)

RoPS tavoittelee paikkaa Suomen Cupin puolivälierissä sunnuntaina, kun vastassa on kotikentällä HIFK.

Sunnuntaina RoPS:n vastustaja on kertaluokkaa vaarallisempi kuin lohkovaiheessa Ykkösen karsinnassa. Päävalmentaja Mikko Mannila luottaa silti omiensa yllätysvalmiuteen.

- Olen täysin varma, että meillä on mahdollisuus haavoittaa IFK:ta, RoPS-luotsi sanoo.

- Meidän on oltava tarpeeksi ennakkoluulottomia, tunnistettavat pelissä oikeat hetket, muistettava meidän "game plan". Lisäksi meidän on kyettävä kamppailemaan kokeneita pelaajia vastaan myös fyysisellä tasolla.

Koronatilanteen takia kertaalleen siirretty ottelu merkitsi HIFK:lle pakkotaukoa peleistä karanteenin takia ja RoPS:llakin on edellisestä ottelusta jo aikaa.

- Edellisestä pelistä on pitkä tauko, joten tunnelmat ovat jo odottavat. On hienoa päästä jatkamaan kilpailullista kautta. Olemme treenanneet hyvin monta viikkoa, mutta se paras mittari eli peli on puuttunut. Näemme kuinka paljon olemme joukkueena edistyneet helmikuun VPS-ottelusta, Mannila mietiskelee.

- Haaste on iso. HIFK:lla on todella hyviä liigatason pelaajia, mutta jalkapallo ei ole yksilölaji vaan joukkuelaji, joka antaa meillekin mahdollisuuden rakentaa omaa cup-tarinaa.

Suomen Cupin neljännesvälierä RoPS:n ja HIFK:n välillä sunnuntaina kello 17.00 Rovaniemen keskuskentällä. Ottelua voi seurata suorana Ruutu-palvelun kautta.

Lisää uutisia