AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK
vko.12 // 28.3.2021

​Grönvitt-toppari Calle Svensson: "Pala palalta kaikki paremmin kohdillaan"

​Grönvitt-toppari Calle Svensson: "Pala palalta kaikki paremmin kohdillaan"

Grönvitt on kolmen voiton putkessa. (Kuva: IFK Mariehamn)

IFK Mariehamn otti lauantaina kolmannen peräkkäisen voittonsa ja joukkueen peli alkaa olla koko ajan paremmin uomissaan.

Grönvittin riveihin täksi kaudeksi siirtynyt ruotsalaistoppari Calle Svensson oli 1-0-voittoon TPS:sta suhteellisen tyytyväinen.

- Olimme parempi joukkue, olisimme voineet ratkaista ottelun aiemmin. Pidimme kuitenkin nollan ja siihen voimme olla tyytyväisiä, Svensson sanoi.

IFK on kolmessa edellisessä ottelussaan päästänyt vain yhden maalin ja senkin rangaistuspotkusta. Puolustuspeli alkaakin olla kunnossa, mutta Svenssonin mukaan parantaminen koskee koko joukkuetta.

- Ihan kaikki alkaa asettua paremmin kohdilleen. Meillä on paljon uusia pelaajia, mutta pala palalta asiat etenevät, Svensson luonnehtii.

Joukkueella on sikäli vielä kaksi ässää hihassa, että viimeisimmät hankinnat Mohammed Abubakari ja Kennedy Igboananike ovat vasta pääsemässä sisään joukkueeseen.

- Kaksi loistavaa pelaajaa, joista meille on varmasti paljon iloa, Svensson luonnehtii kokenutta kaksikkoa.

Lähde: Ålands Radio
Lisää uutisia