AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.11 // 17.3.2021

Pikkuhuuhkajien leiriryhmään lisää muutoksia

Pikkuhuuhkajien leiriryhmään lisää muutoksia

Taneli Hämäläinen sai kutsun Pikkuhuuhkajiin. (Kuva: Juha Tamminen)

Pikkuhuuhkajat (2000 ja myöhemmin syntyneet) kokoontuu vuoden ensimmäiseen maajoukkuetapahtumaansa maanantaina 22. maaliskuuta. Vallitseva koronavirustilanne sekä loukkaantumiset ovat aiheuttaneet leiriryhmään paljon muutoksia, ja viimeisimpänä poissaolijoiden listalle on lisätty Noah Nurmi, Juho Hyvärinen ja Naatan Skyttä.

Nurmi ja Hyvärinen joutuvat jäämään sivuun leiriltä, sillä lähes kaikki FC Interin pelaajat altistuivat viime viikolla koronavirustaudille, ja altistuneet ovat siirtyneet omaehtoisesti karanteeniin. Skyttä sen sijaan kärsii loukkaantumisesta.

Tilalle päävalmentaja Juha Malinen nimesi Taneli Hämäläisen, Tuomas Ollilan ja Niklas Pyyhtiän. Sekä Hämäläinen (syntynyt 2001), Ollila (2000) että Pyyhtiä (2003) on saanut kevään Suomen Cupin otteluissa mukavasti vastuuta.

– Hämäläinen on mielenkiintoinen nimi, joka on pelannut KuPS:n puolustuksessa isoja minuutteja. Hän on puhtaasti oikeajalkaisena pelaajana hoitanut hyvin tonttinsa vasempana keskuspuolustajana. Ollila on hyvin liikkuva vasemman puolen pelaaja, joka on niin ikään ollut positiivinen ilmestys Cupin peleissä, Malinen toteaa Palloliiton sivuilla.

– Pyyhtiä on erittäin nuori pelaaja, mutta alle 21-vuotiaissa ikäluokat eivät ole oleellinen asia. Pyyhtiän (laina)siirto FC Honkaan yllätti monet, mutta se on toistaiseksi osoittautunut onnistuneeksi vedoksi. Hän on löytänyt hyvän roolin Hongassa. Etenkin VPS-ottelussa Pyyhtiä väläytteli kansainvälisen tason osaamista.

Leirin maanantaina 29. maaliskuuta päättävä harjoitusottelu HIFK:ta vastaan jouduttiin perumaan HIFK:ssa esiintyneen koronavirustartunnan takia, minkä myötä suurin osa HIFK:n joukkueesta asetettiin karanteeniin. Suomi sai uudeksi vastustajakseen KTP:n, ja Malinen on tyytyväinen, että Veikkausliigaan täksi kaudeksi noussut kotkalaisryhmä pääsee pelaamaan lyhyellä varoitusajalla.

– Olin yhteydessä lähes kaikkiin liigaseuroihin, ja peliä edeltävän viikonlopun Cup-ottelut sekä harjoituspelit aiheuttivat haasteita vastustajan löytämiseen. Onneksemme sellainen löytyi – suuri kiitos (päävalmentaja) Argo Arbeiterille ja KTP:lle.

Pikkuhuuhkajat pelaa ensimmäisen harjoitusottelunsa FC Hakaa vastaan torstaina 25. maaliskuuta. Kumpikin otteluista alkaa kello 14:00, pelataan ilman yleisöä ja nähdään suorana sekä selostettuna Palloliiton verkkosivuilla.

Joukkueen kaikki pelaajat ja toimihenkilöt testataan sekä leirille tullessa että sieltä lähtiessä, ja joukkueen terveydestä huolehditaan tarkasti koko leirin ajan. Niin pelaajilla kuin toimihenkilöillä on leirillä omat huoneet, ja lähikontaktit Eerikkilän henkilökunnan sekä muiden vieraiden kanssa vältetään muun muassa toteuttamalla ruokailut yksityistilassa erityisjärjestelyin.

Joukkue leirille:
Rasmus Leislahti (mv) Ilves
Julius Schmid (mv) Holstein Kiel
Joona Tiainen (mv) FC Lahti (nimetty Viljami Sinisalo Ayr United FC tilalle 12.3.)
Mikael Almén Ilves
Oliver Antman FC Nordsjælland
Doni Arifi Ilves
Taneli Hämäläinen KuPS (nimetty Juho Hyvärinen FC Inter tilalle 16.3.)
Daniel Håkans SJK
Kalle Katz Ilves
Miika Koskela AC Oulu (nimetty Patrik Raitanen SPAL tilalle 10.3.)
Elias Mastokangas IFK Mariehamn
Eetu Mömmö Ilves
Juho Ojanen Greuther Fürth (nimetty Altin Zeqiri FC Lahti tilalle 10.3.)
Tuomas Ollila Ilves (nimetty Noah Nurmi FC Inter tilalle 16.3.)
Anthony Olusanya HJK (nimetty Tobias Fagerström HSV tilalle 10.3.)
Jaakko Oksanen AFC Wimbledon
Niklas Pyyhtiä FC Honka (nimetty Naatan Skyttä Toulouse FC tilalle 16.3.)
Matias Rale FC Honka
Momodou Sarr Ilves
Maximus Tainio FC Haka
Robin Tihi AIK
Matias Vainionpää SJK
Santeri Väänänen HJK

Lisää uutisia