AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.09 // 1.3.2021

Valtteri Moren tuo rauhallisuutta HJK:n alakertaan – ”Liidaan puolustusta”

Valtteri Moren tuo rauhallisuutta HJK:n alakertaan – ”Liidaan puolustusta”

Valtteri Moren palasi viime kaudella HJK:hon. (Kuva: Juha Tamminen)

Kesken viime kauden HJK:n joukkueeseen liittynyt Valtteri Moren otti nopeasti paikkansa joukkueen puolustuksen johtajahahmona. Morenin paluu HJK:ssa päättyi tuplamestaruuteen ja menestys on tavoitteena myös tällä kaudella.

Kiffenissä jalkapallon aloittanut Moren debytoi Veikkausliigassa vuonna 2010 ja vuonna 2015 hän siirtyi belgialaisen Waasland-Bevereniin ennen kuin palasi viime kesänä Klubiin.

– Liidaan puolustusta ja ohjaan kavereita alapuolelta. Pyrimme pitämään mahdollisimman monta kertaa nollapelin, tiivistää Moren roolinsa joukkueessa HJK:n sivuilla.

– Tuon rauhallisuutta joukkueeseen, kun olen aika paljon nähnyt kaikkea. Olen hyvä pallon kanssa, avaan peliä ja ohjaan muita pelaajia, ja näin autan joukkuetta.

Pukukopissa Moren on rauhallinen kuten kentälläkin ja antaa muiden hoitaa puheet.

– Mutta kyllä mullakin on hetkeni. Kun hyvä juttu tulee, niin sen laitan eteenpäin, virnuilee Moren pilke silmäkulmassaan.

Menestys on HJK:ssa aina tavoitteena, niin myös Morenilla.

– Henkilökohtaisesti haluan pelata mahdollisimman paljon matseja, ja joukkueena on tavoitteena tietysti mestaruus ja cupissa pitäisi pärjätä. Europelejä odotan tosi paljon – niissäkin pitäisi päästä pitkälle.

HJK:n joukkue kaudella 2021 näyttää Morenin mielestä tosi hyvältä.

– Jonkin verran on pelaajia vaihtunut, mutta tosi hyviä jätkiä on tullut sisään. Hyvä meininki on ollut treeneissä. Nyt kun olemme palanneet parin viikon tauon jälkeen, ovat kaikki innoissaan tähän vikaan rypistykseen ennen kauden alkua. Hyvä meininki! Aurinko paistaa ja pääsimme kotikentälle treenaamaan, päättää Moren.

Lisää uutisia