AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC KTP FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK
vko.07 // 20.2.2021

HIFK voittoon: "Pelin hallinta oli meidän tärkein prioriteettimme"

HIFK voittoon: "Pelin hallinta oli meidän tärkein prioriteettimme"

HIFK voitti FC Lahden. (Kuva: Riku Laukkanen)

HIFK kukisti FC Lahden Suomen Cupin lohkovaiheen päätösottelussa Jeremiah Strengin osumalla 1-0.

Voitto oli HIFK:lle ensimmäinen FC Lahdesta sitten syksyn 2015. Tulos merkitsee myös sitä, että HIFK varmisti jatkopaikkansa Suomen Cupissa.

HJK-KTP-ottelun lopputulos vaikuttaa tosin vielä siihen, ovatko punapaidat lohkonsa paras vai toiseksi paras joukkue. HIFK:n seuraava Suomen Cupin ottelu pelataan joka tapauksessa maaliskuun puolella.

– Pelin hallinta oli meidän tärkein prioriteettimme, ja mielestäni me myös onnistuimme siinä valtaosan pelistä. Olisimme voineet luoda enemmän tilanteita pelin aikana. Kun ottelua oli jäljellä 10-15 minuuttia oli jotain muutoksia tehtävä, jotta saisimme voiton mukaamme. Lopun vaihto antoi meille juuri sen, minkä halusimmekin. Jerellä (Streng) on paljon potentiaalia eikä yleensä epäonnistu paikoistaan, joten olen hyvin iloinen siitä, että hän sai tehdä voittomaalin tänään, päävalmentaja Joaquín Gómez kommentoi pelin jälkeen HIFK:n verkkosivujen mukaan.

Lisää uutisia