AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.03 // 18.1.2021

Lassi Järvenpää siirtyy FC Interiin

Lassi Järvenpää siirtyy FC Interiin

Lassi Järvenpää edusti kaksi edelliskautta IFK Mariehamnia. (Kuva: Juha Tamminen)

Puolustaja Lassi Järvenpää siirtyy IFK Mariehamnista FC Interiin. Seura on solminut 24-vuotiaan Järvenpään kanssa yksivuotisen sopimuksen, jossa on myös seuran optio toisesta vuodesta.

Viimeisimpänä kaksi kautta IFK Mariehamnia edustanut Järvenpää on kotoisin Helsingistä. Puotikylän Valttia ja HJK:ta nuorempana edustanut Järvenpää debytoi Veikkausliigassa kuitenkin RoPS-paidassa kaudella 2016. Hän oli myös rovaniemeläisten runkopelaajia kaudella 2018, joka päättyi RoPS:n osalta liigan hopeasijalle. Samassa joukkueessa pelasivat myös sittemmin Interiin siirtyneet Juho Hyvärinen ja Juuso Hämäläinen.

FC Interin päävalmentaja José Riveiro kuvailee liki sata Veikkausliigan ottelua pelannutta Järvenpäätä monikäyttöiseksi puolustajaksi.

– On hyvä saada kilpailua jokaiselle pelipaikalle ja Lassi tuo sitä oikealle puolelle. Tulemme käyttämään häntä enimmäkseen oikeana wingbackinä, mutta hän voi myös päätyä pelaamaan topparina tai, jos pelaamme neljällä puolustajalla, laitapuolustajana. Lassi on pelaajana monipuolinen ja hyökkäysmielinen. Hänellä on hyvä tekniikka ja kykyä ruokkia hyökkääjiämme laidasta, Riveiro kuvailee Interin sivuilla.

Järvenpäälle Riveiro on tuttu jo vuodelta 2016, jolloin molemmat olivat HJK:n riveissä. Viime kaudella puolustajan edustama IFK Mariehamn oli lähellä Veikkausliigan häntäpäätä, mutta nyt Inter-paidassa Järvenpään odotukset ovat korkealla.

– Olen ollut José Riveiron valmennuksessa aiemmin HJK:ssa ja hän tuo pelaajista parhaat ominaisuudet esiin. Inter on hyvin organisoitu joukkue ja täällä on kova vaatimustaso. Lisäksi Interissä on erinomainen valmennustiimi.

– Edellinen kausi ei ollut odotusten mukainen yksilönä eikä joukkueena, joten on kiva päästä uuteen todella ammattimaiseen ilmapiiriin. Interillä on huippuolosuhteet ja edellytykset menestykselle, Järvenpää kertoo.

Järvenpää saatetaan nähdä ensimmäistä kertaa pelikentällä Inter-paidassa lauantaina harjoitusottelussa Atlantis FC:ta vastaan.

Lisää uutisia