AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.50 // 16.12.2020

Teemu Jäntti sopimukseen Ilveksen kanssa

Teemu Jäntti sopimukseen Ilveksen kanssa

Teemu Jäntti jatkaa uraansa Tampereella. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilves kertoo verkkosivuillaan tehneensä kaksivuotisen sopimuksen Teemu Jäntin, 20, kanssa.

Tuusulasta lähtöisin oleva 20-vuotias keskikenttäpelaaja siirtyi tammikuussa 2018 Kakkosessa pelanneen PKKU:n riveistä FC Lahden Veikkausliigajoukkueeseen. Kolmen kauden aikana hän pelasi lahtelaisten riveissä 53 ottelua tehden niissä kolme maalia. Suomea hän on edustanut yhteensä 26 nuorisomaaottelussa.

Jäntti nousi PKKU:n runkopelaajaksi jo 17-vuotiaana pelaten lähes kaikissa joukkueensa Kakkosen peleissä. Hän laukoi myös kolme maalia tuon kauden aikana. Heti ensimmäisellä Veikkausliigakaudellaan 2018 hän murtautui myös FC Lahden avauskokoonpanoon. Viime kaudella hän on pelannut keskikentän lisäksi myös topparina sekä laitapuolustajana, joten monipuolisena pelaajana häntä pystyy peluuttamaan useammalla pelipaikalla. Kauden ainoan maalinsa hän viimeisteli elokuussa Ilveksen verkkoon.

Jäntti on myös kuulunut ikäluokkansa maajoukkuerinkiin jo useamman vuoden ajan. U19 EM-kotikisoissa hän oli tärkeässä roolissa Suomen joukkueessa, pelaten vasempana puolustajana kaikissa kolmessa ottelussa.

Jäntti on Ilveksen otteita seurannut jo pitkään "sillä silmällä" ja on mielissään siirtymisestään Tampereelle.

- Ilves on menestynyt vuodesta toiseen ja pelaajat ovat kehittyneet ja pelitapakin sopii itselle. Valmentajat osaavat piiskata joukkuetta eteenpäin. Tykkään sellaisesta tyylistä. Omaan tyyliin sopiva pelityyli onkin mielestäni erittäin tärkeää, varsinkin nyt kun olen oppinut analysoimaan omaa peliäni paremmin, Jäntti toteaa Ilveksen sivuilla.

Jäntti tuo Ilvekseen saapuessa myös lisää erikoisosaamista, joka varmasti ilahduttaa myös kannattajia.

- Monipuolisuuden lisäksi vahvuuteni on potkutekniikka. Toivonkin pääseväni ampumaan vapareita ensi kesänä paljon.


Lisää uutisia