AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.45 // 9.11.2020

Hilander uskoo tuovansa johtajuutta Hakaan - "Olen aika kova vihaamaan häviämistä”

Hilander uskoo tuovansa johtajuutta Hakaan - "Olen aika kova vihaamaan häviämistä”

Mika Hilander siirtyi kauden jälkeen Hakaan. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilveksen kapteenina menneellä kaudella toiminut Mika Hilander vaihtoi heti kauden jälkeen maisemaa, kun hän teki kahden vuoden sopimuksen FC Hakan kanssa. Hilander tuo koskilaisryhmään kokemusta ja johtajuutta.

Hilander ei aio ehdoin tahdoin ottaa tiettyä roolia, vaan se muotoutuu jahka joukkue kokoontuu yhteen joulukuussa.

- Olen aika kova vihaamaan häviämistä. Yritän tuoda sitä, ettei häviämistä siedetä ja tietynlaista johtajuutta. Se rooli, että minkälaista johtajuutta sitten kaivataan, löytyy sitten joukkueen sisältä, kun joukkue on kasassa ja pääsemme työskentelemään yhdessä. Se rooli löytyy sitten aikanaan sitä mukaan, Hilander kertoi Hakan tiedotustilaisuudessa.

Hilander tunnetaan äänekkäänä maalivahtina, jonka verbaalisesta tykityksestä saavat osansa niin omat kuin vastustaja. Hän kuitenkin myöntää, että 37 vuoden iässä pientä rauhoittumista on tapahtunut.

- Pelityyliin kuuluu suht kovalla äänellä alakerran johtaminen enkä pysty paljon itseäni persoonana kentällä muuttamaan. Ne ominaisuudet mitä on olleetkin, tulevat aika lailla kokonaispakettina tännekin.

- Kokeneella iällä on koettanut pahimpia särmiä karsia pois, mutta joskus tunne vie pelikentällä. Mutta mielestäni sen kuuluukin viedä tiettyyn rajaan asti. Jos ei ole tunnetta, niin miksi näitä hommia tekisi, muistuttaa Hilander.

Lisää uutisia