AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.44 // 5.11.2020

Pikkuhuuhkajat valittu Maltaa vastaan

Pikkuhuuhkajat valittu Maltaa vastaan

Juho Hyvärinen sai taas kutsun Pikkuhuuhkajiin. (Kuva: Juha Tamminen)

U21-maajoukkue päättää EM-karsinnat vierasottelulla Maltaa vastaan 17. marraskuuta. Päävalmentaja Juha Malinen on valinnut mukaan jälleen mielenkiintoisen kokoonpanon.

U21-maajoukkueella on tulostavoite EM-karsinnoissa, mutta ensisijaisen tärkeää on pelaajien nouseminen A-maajoukkueeseen. Tällä kertaa Markku Kanervan ryhmään on valittu Marcus Forss ja Onni Valakari.

Pikkuhuuhkajien vuoden viimeisen tapahtuman kokoonpano kuvastaa U21-maajoukkueen tehtävää. Ryhmän kokeneimmat pelaajat ovat syntyneet vuonna 1998 ja nuorimmat 2002. Uusia lahjakkuuksia tulee sisään ja vanhemmat siirtyvät yhä lähemmäs A-maajoukkuetta.

- Olemme koko ajan yhteydessä Riven kanssa. Meidän tehtävämme on kouluttaa pelaajia Huuhkajien vaatimustasolle ja toimintatavoille. On selvä, että meillä on myös kilpailulliset tavoitteet, ilman muuta. Esimerkiksi Tanskaa vastaan meillä oli puolet kokoonpanosta sellaisia nuoria, jotka voivat pelata myös seuraavissa karsinnoissa, Suomen päävalmentaja Juha Malinen kertoo Palloliiton sivuilla.

Moni pelaaja mahtuu siis ikänsä puolesta seuraavaankin projektiin, mutta osalle nuorisopolku tulee nyt päätökseen. 2020 jää kaikkien mieleen koronan vuoksi ja pandemialla on ollut suuri vaikutus myös maajoukkuetoimintaan.

- Aloitimme karsinnat todella hyvin (vierasvoitto Ukrainasta) ja olimme oikein hyvin valmistautuneita kevääseen. Mukaan oli tulossa uusia pelaajia, kuten Malick Thiaw. Maaliskuussa ohjelmassa olivat ystävyysottelu Unkaria vastaan ja tämä Malta-peli, mutta nehän sitten peruuntuivat ja siirtyivät. Kesänkin pelit jäivät ja nyt syksyllä on ruuhkaa. Tämä on ollut todella erikoinen vuosi.

- Syksyllä olemme tehneet kohtuullisen hyvään työtä, mutta läpimurtotulosta tai -suoritusta ei tullut. Maltaa vastaan haluamme voiton ja lohkosta kolmannen sijan. Vuoteen mahtuu kuitenkin paljon lupauksia antavia asioita ja pelaajatarinoita, päävalmentaja toteaa.

Pikkuhuuhkajissa on vahva edustus Veikkausliigasta, sillä mukana on yhteensä 11 pelaajaa Veikkausliigajoukkueista.

Pikkuhuuhkajat Maltaa vastaan:
Viljami Sinisalo Ayr United FC
Hugo Keto HJK
Juho Hyvärinen RoPS
Aapo Mäenpää IFK Mariehamn
Martti Haukioja FC Inter
Matias Vainionpää SJK
Robin Tihi AIK
Mikael Almen Ilves
Aapo Halme Barnsley FC
Niilo Mäenpää IFK Mariehamn
Lucas Lingman HJK
Mikael Soisalo SV Zulte Waregem
Timo Stavitski MVV Maastricht
Serge Atakayi SJK
Jasin Assehnoun FC Lahti
Onni Valakari Pafos FC
Naatan Skyttä Ilves
Tobias Fagerström Hamburger SV II
Benjamin Källman FC Inter

Lisää uutisia