AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.44 // 4.11.2020

"Iso kiitos joukkueelle" - HIFK taisteli loppuun saakka kuudennesta sijasta

"Iso kiitos joukkueelle" - HIFK taisteli loppuun saakka kuudennesta sijasta

Teemu Kankkunen antoi kiitokset HIFK:n pelaajille kaudesta. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK kohtasi FC Lahden vieraskentällä tämän kauden viimeisessä Veikkausliigaottelussaan marraskuun ensimmäisenä keskiviikkoiltana.

Ottelu pelattiin sateisella Lahden stadionilla, joka viranomaispäätöksellä oli suljettu yleisöltä päätöskierroksen pelissä. Muutamat yksittäiset kannattajat olivat kuitenkin päättäneet uhmata sääolosuhteita ja olivat seuraamassa peliä tapahtuma-alueen ulkopuolella. Varsin vauhdikas ottelu päättyi lopulta FC Lahden 2-1-voittoon.

Lopputuloksen myötä HIFK:n tämän kauden lopullinen sijoitus Veikkausliigan sarjataulukossa on kahdeksas.

– Kuuden parhaan joukkoon pääseminen oli meidän tavoite ja sitä tänään lähdettiin metsästämään. Peli oli tasainen, ja sitten Lahti sai sen maalin. Siinä vaiheessa tilanne oli se, ettei ollut väliä saisimmeko tasurin vai häviäisimmekö sarjataulukon sijoituksen kannalta, HIFK:n valmentaja Teemu Kankkunen kertasi.

- Tasoitusmaalin jälkeen meillä oli hyvä vaihe siinä, ja olisimme voineet painaa toisenkin. Ulosajon jälkeen jouduttiin ottamaan vähän riskejä ja vastustaja pääsi siitä rokottamaan.

Positiivistakin jäi mieleen silti. Vaikea kausi saatiin vietyä lopulta kunnialla loppuun.

- Kausi on ollut pitkä ja vaikea varmaan kaikille, kun ei tiedetty, että pystytäänkö se pelaamaan loppuun asti. Iso kiitos joukkueelle, joka on jaksanut painaa hyvin hommia läpi pitkän kauden, Kankkunen kommentoi ottelun jälkeen.

Lisää uutisia