AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.39 // 3.10.2020

​Honka-luotsi Vasara: "Joudumme tekemään jokaisen pisteen eteen paljon töitä"

​Honka-luotsi Vasara: "Joudumme tekemään jokaisen pisteen eteen paljon töitä"

"Vesku" kiitteli taistelua loppuun saakka. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Honka nousi perjantaina HIFK:n vieraana viime sekunneilla 1-1-tasapeliin.

HIFK näytti jo vievän ottelun nimiinsä, mutta Honka ei luovuttanut. Hongan päävalmentaja Vesa Vasara kehuikin joukkueensa taistelutahtoa.

– Sikäli totta kai pitää olla tyytyväinen, kun tulemme vielä lopussa tasoihin. Annoimme vähän helposti vastustajalle yhden eteen. Olisi ollut tärkeää saada meidän ensimmäinen maalimme aiemmin tehtyä, niin olisimme voineet taistella vielä myös kolmesta pisteestä, Vasara totesi.

Tehoja Vasara kuitenkin kaipaa yhä omiltaan. Maalinteko ei suju ihan kitkatta.

- Täytyy kuitenkin korostaa joukkueen vahvaa uskoa omaan tekemiseen. Saimme lopussa hyvän paineen ja tasoitusmaalin. On kova joukkuesuoritus nousta vielä noin loppu hetkillä tasoihin.

- Joudumme tekemään jokaisen pisteen eteen paljon töitä. Ei auta kuin jatkaa työntekoa ja kehittyä, Vasara kiteytti.

Lisää uutisia