FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
vko.39 // 30.9.2020

​Joona Tiainen jatkosopimukseen FC Lahden kanssa

​Joona Tiainen jatkosopimukseen FC Lahden kanssa

Joona Tiainen hakee jatkossa vielä lisää vastuuta. (Kuva: Lauri Ilola)

FC Lahti ja maalivahti Joona Tiainen ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Sopimuksessa on myös vuoden optio.

Tiainen on 20-vuotias ja lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti. Tällä kaudella nuorukainen on pelannut neljä liigaottelua.

Tiainen debytoi FC Lahden maalilla Suomen Cupissa jo kaudella 2017. Viime kauden lopussa hän debytoi Veikkausliigassa. Liigan lisäksi Tiainen on tällä kaudella torjunut Lahden Reippaan maalilla Kakkosessa. Tiainen itse on tyytyväinen jatkosopimukseen.

- Minusta tuntuu hienolta. Olen ollut ringissä jo monta vuotta ja tuntuu hienolta jatkaa. Seuraavalle kaudelle selkeä tavoitteeni on saada enemmän vastuuta. Tänä aikana olen kehittynyt jokaisella osa-alueella. Eniten kehitystä on tullut jalalla pelaamisessa, mutta sitä pitää kehittää vielä enemmän, nuori Tiainen kertoo itsevarmasti.

FC Lahti kohtaa seuraavana IFK Mariehamnin kotonaan jo perjantaina.

Lähde: FC Lahden tiedote
Lisää uutisia