AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.35 // 31.8.2020

Ennakko: FC Honka-HIFK

Ennakko: FC Honka-HIFK

Kuva: Juha Tamminen

Tiistaina pelataan pääkaupunkiseudun paikalliskamppailu, kun FC Honka ja HIFK iskevät yhteen Tapiolan urheilupuistossa. Ottelu alkaa kello 18.30.

HIFK:n osalta elokuun loppupuoli jätti paljon parantamisen varaa, sillä joukkue on hävinnyt kolme ottelua putkeen. FC Interiä vastaan kärsittyä loppuhetkien 3-2 -tappiota seurasi maalin tappiot sekä FC Hakaa että Turun Palloseuraa vastaan. Joukkue on pystynyt luomaan riittävän määrän maalipaikkoja myös tappiopeleissä, mutta viimeistelytehokkuus on viime aikoina ollut heikkoa. TPS-tappion jälkeen joukkue on keskittynyt sekä puolustus- että hyökkäyspelin hiomiseen.

– Meidän pitää lähteä siitä, että ennen kaikkea onnistumme puolustuspelissä paremmin kuin edellisissä peleissämme. Samalla täytyy myös parantaa kentän toisessa päädyssä, kun nyt ollaan oltu kaksi peliä ilman maaleja. Silläkin saralla tarvitsemme onnistumisia, toteaa HIFK:n valmentaja Teemu Kankkunen HIFK:n sivuilla.

HIFK:n selkeänä tavoitteena on saada tappioputki katkaistua Tapiolan illassa. Joukkueella on kuitenkin vaikea ilta edessään, sillä FC Honka on tehokkaasti onnistunut pitämään vastustajien maalimäärät pieninä läpi kauden pitämällä pallonhallinnan itsellään. HIFK pääsee kuitenkin lähtemään huomiseen peliin enemmän levänneenä, sillä espoolaisten kovatasoinen euro-ottelu viime viikolta on varmasti edelleen vaikuttamassa joukkueen energiavarastoihin.

– Heillä on ollut noita pelejä nyt viime aikoina ja sieltä on myös Robert Ivanov lähtenyt maailmalle. Toivottavasti otteluruuhka näkyisi vähän heidän otteissaan. Sieltä on taitava ja hyvin organisoitu nippu tulossa meitä vastaan. Heillä on hyviä, pallonvarmoja pelaajia joukkue täynnä. Tarvitsemme meidän joukkueelta maksimaalisen suorituksen, jotta saisimme tästä ottelusta haluamamme tuloksen. Mielenkiintoinen peli on tiedossa, Kankkunen kommentoi.

Veikkausliigassa Honka löytyy neljänneltä sijalta. Eroa kärkipaikkaa pitävään HJK:hon on yksitoista pistettä, mutta helsinkiläiset ovat pelanneet kaksi ottelua Honkaa enemmän. Yhden ottelun Honkaa enemmän pelanneet KuPS ja FC Inter ovat kuuden pisteen verran edellä.

Honka kaatoi viimeisimmässä Veikkausliigaottelussaan SJK:n Seinäjoen OmaSP Stadionilla lukemin 2-0. Jean Marie Dongou vastasi keltamustien molemmista maaleista, ja on iskenyt tällä kaudella jo kuusi täysosumaa. Dongoun lisäksi Hongan maalinteosta ovat vastanneet kahdesti osuneet Lucas Kaufmann ja Nasiru Banahene, sekä kerran vastustajan verkkoja heiluttaneet Demba Savage ja Borjas Martin.

Tiistain vastustaja HIFK löytyy sarjataulukosta sijalta seitsemän. Viime kierrokset ovat olleet punapaidoille haastavia, sillä vuorollaan niin FC Inter, Haka, kuin TPS:kin ovat ottaneet joukkueelta täyden pistepotin. Honkaa vastaan saapuu siis varmasti voitonhaluinen joukkue.

HIFK:n sisäisen maalipörssin kärjessä on neljästi osunut Luis Henrique. Sakari Mattilalla on tilillään kolme maalia.

– HIFK on hieman arvaamaton, niin pelillisesti kuin tuloksellisestikin. He ovat keränneet ehkä eniten pisteitä vastahyökkäyspelaamisen kautta. Joukkueessa on paljon korkean tason yksilöosaamista minkä kanssa meidän on oltava tarkkana, FC Hongan Henri Aalto sanoo seuran sivuilla.

Hongalta sivussa on varmasti Nasiru Banahene, AGF-ottelun väliin jättäneen Demba Savagen pelikunto on vielä epävarma.


FC Honka-HIFK Tapiolan urheilupuistossa tiistaina 1.9. kello 18.30.

Lähde: FC Hongan ja HIFK:n verkkosivut
Lisää uutisia