AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.33 // 21.8.2020

Ennakko: TPS-FC Inter

Ennakko: TPS-FC Inter

Kuva: Juha Tamminen

Lauantaina Veikkausliigassa pelataan melkein kahden vuoden tauon jälkeen se ainoa oikea Turun derby. Tällä kertaa ottelua Veritas Stadionilla isännöi takaisin pääsarjaan täksi kaudeksi noussut Turun Palloseura. Ottelu TPS:n ja Interin välillä potkaistaan käyntiin huomenna kello 15.00.

TPS:n ja Interin välisten paikalliskamppailujen historia alkaa Interin ensimmäiseltä kaudelta Veikkausliigassa vuonna 1996. Kaikkiaan joukkueet ovat kohdanneet pääsarjatasolla 42 kertaa, joista TPS on voittanut 15 ja Inter 14. Tasaisuudesta huolimatta molemmilla joukkueilla on ollut omat menestyksekkäät vuotensa keskinäisissä otteluissa. Esimerkiksi TPS:n edellisellä pääsarjakaudella 2018 se onnistui voittamaan kaksi kolmesta kohtaamisesta. Sitä edeltäneet vuoden 2014 kohtaamiset puolestaan päättyivät kaikki Interin voittoihin.

Tällä kertaa alkukauden perusteella joukkueet eivät voisi lähteä otteluun juuri erilaisemmista asetelmista. Veikkausliigan runkosarjan ollessa puolivälin tietämillä Inter on ottanut kärkipaikan haltuunsa 25 pisteellä, kun taas TPS on sarjan toiseksi viimeisenä vain yhden voiton tuomat kolme pistettä saldonaan. Kontrastia vain korostaa joukkueiden otteet Veritas Stadionilla: Inter on voittanut kaikki kuusi kotiotteluaan, ja TPS puolestaan hävinnyt kaikki neljä kamppailuaan.

- Hyvä ja positiivinen treeniviikko on ollut ja olemme pystyneet tekemään ne taktiset jutut, joita halusinkin ennen Inter-peliä, TPS-luotsi Jonatan Johansson sanoo.

- Odotan, että pelaajat ovat positiivisia, energisiä ja aktiivisia molemmissa bokseissa. Haluan että kun tilanteisiin mennään, niin mennään kunnolla. Tarvitaan myös itseluottamusta ja malttia maalipaikoissa.

Kliseisesti Turun paikallisottelut ovat kuitenkin kauden sisällä aivan oma maailmansa, johon sarjataulukko tai pelivire ei suuremmin ole vaikuttanut. Riippumatta siitä, uskooko tähän kliseeseen vai ei, Inter sai tehdä kovan työn pisteiden eteen jo aiemmin tällä viikolla hännänhuippuna olevan RoPS:n vieraana.

- Totta kai Inter johtaa sarjaa, olemme altavastaajia ja haastajia – mutta se sopii meille tässä tilanteessa, Johansson näkee.

Molempien joukkueiden riveissä on kokeneita pelaajia, joille paikalliskamppailut ovat tuttuja jo yli kymmenen vuoden takaa. Furuholmin, Moisanderin, Ääritalon tai Rähmösen lisäksi joukkueissa on myös runsaasti pelaajia, joilla ei ole vielä lainkaan derbykokemusta. Inter-luotsi Jose Riveiron mielestä paikallisilla pelaajilla onkin oma osansa paikallisotteluiden tunnelman luomisessa.

– Varmasti paikallisten pelaajien tunnetilat ovat ennen ottelua erilaiset. Muutkin kuitenkin ymmärtävät helposti, mistä naapurin kohtaamisessa on kysymys ja tällaiset asiat kyllä leviävät ryhmässä nopeasti.

– Ratkaisevaa on pystyä hallitsemaan tunteitaan ja saada oma rytmimme kentälle niin pian kuin mahdollista, Riveiro tiivistää avaimet voittoon.

Juho Lähde palaa TPS:n kokoonpanoon flunssasta toivuttuaan. Juhani Pikkarainen sen sijaan ei vielä ole toipunut pelikuntoon.

Interin pelaajatilanne otteluun lähdettäessä on melko hyvä. Pelikieltonsa kärsinyt Juuso Hämäläinen ei kuitenkaan ole käytettävissä HIFK-ottelussa tulleen pienen tällin takia. Myös Liliu ja Jan Heinonen joutuvat jättämään ottelun väliin.


TPS - FC Inter Veritas Stadionilla lauantaina 22.8. kello 15.00.

Lisää uutisia