FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
vko.31 // 8.8.2020

Interin Paananen hamuaa maalimäärään lisäystä – ”Kiva auttaa joukkuetta myös maalien muodossa”

Interin Paananen hamuaa maalimäärään lisäystä – ”Kiva auttaa joukkuetta myös maalien muodossa”

Aleksi Paananen on tehnyt tällä kaudella kaksi maalia. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Inter jatkaa pelejään sunnuntaina isännöidessään FC Hakaa. Joukkueet kohtasivat toisensa pari viikkoa sitten Valkeakoskella ja nyt on toinen ottelu edessä Turussa. Tehtaan kentällä maalinteossa onnistunut Interin Aleksi Paananen haluaa osua jälleen Hakan verkkoon.

Inter haki Valkeakoskelta 2-0-voiton vahvan esityksen jälkeen. Paananen sinetöi Interin voiton niitatessaan turkulaisten toisen osuman.

– Peli oli koko ajan meidän kontrollissamme, vastustaja pysyi poissa maalipaikoilta ja tehtiin kaksi maalia. Useampaankin oli paikkoja, keskikenttäpelaaja muistelee Tehtaan kentällä pelattua ottelua Interin sivuilla.

Maali oli Paanaselle kauden toinen. Kaksi maalia kaudessa on ollut monena vuonna aiemmin KuPS:ssa ja FC Lahdessa pelanneelle Paanaselle peruslukema. Siilinjärveltä kotoisin olevan pelaajan maaliennätys on kaudelta 2013, jolloin hän onnistui kolme kertaa 33 ottelussa kuopiolaisten riveissä. Nyt Paanasen kahden maalin "kiintiö" on täynnä jo kahdeksan ottelun jälkeen, joten peruslukemien yli meneminen saattaa olla edessä.

– Toivotaan että menee. Kiva auttaa joukkuetta myös maalien muodossa. Tehdään tietysti joukkueena aika paljon maaleja, joten joskus ne pomppivat mullekin ja hyvä että nyt on saanut sisään, Paananen miettii syitä maaleilleen.

Inter lähtee otteluun tappio alla, kun se taipui IFK Mariehamnille 0-2 Ahvenanmaalla. Joukkueet kohtasivat toisensa myös edelliskierroksella ja tuolloin Inter oli vahvempi 2-1-numeroin. Paanasen mukaan jälkimmäinen ottelu oli osoitus Veikkausliigan tasaisuudesta.

– Tässä sarjassa tasoerot ovat niin pieniä, että joka ikisessä ottelussa pitää olla parhaimmillaan jos mielii saada pisteitä. Vieraspelit saarella on aina haastavia ja ei ollut meidän päivämme, Paananen pelaaja muistelee keskiviikon ottelua.


FC Inter-FC Haka sunnuntaina 9.8. Veritas Stadionilla kello 18.30 alkaen.

Lisää uutisia