AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.31 // 7.8.2020

Hakan Malundaman futisura oli aikoinaan pienestä kiinni

Hakan Malundaman futisura oli aikoinaan pienestä kiinni

Henri Malundama on noussut Hakan luottopelaajien joukkoon. (Kuva: Juha Tamminen)

Henri Malundama siirtyi FC Hakan riveihin vuonna 2016 ja on lukeutunut muutaman viime vuoden aikana joukkueen avainpelaajiin pelaten käytännössä aina kunnossa ollessaan.

Lähellä kuitenkin oli, että Malundaman jalkapalloura olisi loppunut ja nuorena.

Malundama aloitti jalkapallon pelaamisen Tampereella TKT:ssä. Hän pelasi nuorena jalkapallon rinnalla myös jääkiekkoa ja vaaka oli vahvasti kääntymässä jääkiekon suuntaan. Sen aikaiset valmentajat saivat kuitenkin nuorukaisen pään käännettyä ja loppu on tietyllä tapaa historiaa.

– Pelasin jääkiekkoa pitkään rinnalla ja olin jo lopettamassa jalkapalloa, kun jääkiekkovalmentaja sanoi, että hiljalleen jompikumpi laji pitäisi valita. Jalkapallovalmentajat sanoivat kuitenkin, että lahjoja löytyy ehkä enemmän jalkapalloon ja lopulta veri veti jalkapalloon, Tapparassa jääkiekkoa pelannut Malundama kertoo Hakan verkkosivuilla.

Jalkapallouransa alkuvaiheilla Malundama pelasi vielä keskikentällä, mutta lopulta oma paikka löytyi puolustuksen laidalta. Alkuun uusi pelipaikka ei kuitenkaan tuntunut kovinkaan mielekkäältä.

– Ei se kauhean hyvältä tuntunut, että paikkani vaihdettiin puolustajaksi. Tykkäsin hääriä keskikentällä ja potkia siinä.

Malundamaa voidaan hyvin kuvailla moderniksi peliin osallistuvaksi laitapuolustajaksi, joka nousee hanakasti mukaan tukemaan hyökkäyksiä. Nykyään hän onkin sopeutunut hyvin laitapakin rooliin.

– Nyt olen saanut nousta paljon ja osallistua hyökkäyksiin ja se on mukavaa. Pääasia on kuitenkin puolustaminen.

Malundaman aktiivisesta hyökkäysroolista kertoo osaltaan se, että hän on tällä kaudella onnistunut tekemään jo yhden maalin. Lisäksi yksi maali hylättiin paitsiona ja kertaalleen hän on osunut ylärimaan. Hän myöntää yllättyneensä saamiensa paikkojen määrästä.

– Minä taidan itse asiassa tehdä treeneissä vähiten maaleja. En tiedä miten peleissä on tullut niin paljon paikkoja. Täytynee hiljalleen alkaa harjoittelemaan maalintekoa enemmän, pakki naureskelee.

Lisää uutisia