AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.30 // 1.8.2020

Inter jälleen voitokkaana kotonaan (FC Inter-IFK Mariehamn 2-1)

Inter jälleen voitokkaana kotonaan (FC Inter-IFK Mariehamn 2-1)

Kuva: Juha Tamminen

FC Inter jatkoi puhdasta kotivoittojen putkeaan kaatamalla IFK Mariehamnin lauantaina maalein 2-1.

Inter oli ottelussa pitkälti hallitsevampi osapuoli, mutta ratkaisu syntyi vasta loppuminuuteilla Timo Furuholmin illan toisen maalin myötä.

Ensimmäisen todella vaarallisen tilanteen ottelussa loi avausjaksoa hallinnut Inter. Pallo pelattiin 13. minuutilla oikeaan laitaan, mistä Jesper Engström keskitti sen maalin eteen. Interin harmiksi Elias Mastokangas ei saanut sohittua palloa maaliin.

IFK:n oikeastaan ainoa tilanne syntyi heidän pienen hallintajaksonsa jälkeen 25. minuutilla. Akseli Pelvaksen pusku oli kuitenkin helppo palloa Henrik Moisanderille.

Inter sai tehtyä ansaitun avausmaalin puolen tunnin kohdalla. Maali oli upea. Aleksi Paananen pelasi topparin ja laitapuolustajan välistä pallon täyteen vauhtiin Kevin Kouassivi-Bensissanille, joka syötti maalin eteen Timo Furuholmille, joka sijoitti pallon varmasti takakulmaan.

Ottelun toinen jakso mentiin edelleen Interin hallinnassa. Hallinnan perusteella toinen maali ei olisi ollut missään nimessä vääryys. Omat paikkansa hukkasivat Taiki Kagayama, Juuso Hämäläinen ja omassa yrityksessään epäonnistunut Alvaro Muniz.

Kun Inter ei hallinnasta huolimatta saanut tehtyä toista maaliaan, pääsi IFK Mariehamn mukaan otteluun. Noin kymmenen minuuttia ennen loppua Rick Ketting repi rankkarin arvoisesti nurin IFK-hyökkääjän. Tuomitun pilkun toimitti 82. minuutilla maaliin Moisanderin käsien kautta Albion Ademi.

IFK:n riemua ei kauaa kestänyt, sillä 84. minuutilla pallo oli jälleen IFK-vahti Oskari Formanin selän takana. Pallon toimitti verkkoon Connor Ruanen tarjoilusta vasurillaan Timo Furuholm.

Ruanenlla oli vielä oma paikkansa tappaa ottelu lopullisesti 90. minuutilla, mutta läpiajon päätteeksi lähtenyt laukaus suuntautui hieman takatolpan ohi.

IFK haki ottelun lisäajalla riskillä tasoitusta, mutta Interin puolustus kesti lopulta helposti vieraiden yritykset. Näin Inter pääsi juhlimaan voittoa jälleen kotiyleisön edessä.

Joukkueet kohtaavat toistamiseen jo tulevana keskiviikkona Maarianhaminassa.


IFK Mariehamn - FC Inter Wiklöf Holding Arenalla keskiviikkona 5.8. kello 18.30.

Lähde: FC Interin verkkosivut
Lisää uutisia