AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.28 // 17.7.2020

"Työmaata vielä peruspelaamisen kanssa" - Tauriainen näkee RoPS:n parannuskohteet selkeästi

"Työmaata vielä peruspelaamisen kanssa" - Tauriainen näkee RoPS:n parannuskohteet selkeästi

"Vesse" kaipaa perusasioihin vielä parannusta. (Kuva: Juha Tamminen)

RoPS saa perjantaina vieraakseen FC Hakan ja tavoitteena on pisteiden ohella oman pelin parantaminen taas pykälällä.

RoPS on aloittanut kautensa toistaiseksi kahdella pisteettömällä ottelulla. Avausottelussa Turussa tasapeli oli lähellä, mutta kaatui lopulta lopun vajalla pelaamiseen.

Kauden ensimmäinen kotiottelu Helsingin IFK:ta vastaan oli jo askel parempaan. RoPS sai rakenneltua paikkoja, mutta ratkaisuksi koitui lopulta yksi ruuhkapallo.

- Mutta on meillä vielä työmaata ihan peruspelaamisen kanssa. Haluaisimme hallita palloa enemmän, mutta emme vielä pysty tekemään sitä riittävän pitkään, Tauriainen myöntää.

- Se taas kertautuu siihen, että meille tulee liikaa kilometrejä puolustussuuntaan. Se näkyy myös maalintekotilanteiden luomisessa.

RoPS-luotsilla on mielessä avainkohdat, joissa haluaa nähdä joukkueeltaan parannusta.

- Meidän täytyy puolustaa tiiviimmin, hoitaa kakkospallot paremmin ja välillä prässättävä ylempääkin, Tauriainen teroittaa.

- Peruspelaamiseen liittyy myös avaaminen ja rakentelu. Siinä meillä on ollut haasteita.


RoPS - FC Haka Rovaniemen Keskuskentällä perjantaina 17.7. kello 18.30.

Lisää uutisia