AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.26 // 1.7.2020

Kari Arkivuo uskoo FC Lahden menestysmahdollisuuksiin – ”Meillä on potentiaalinen ryhmä”

Kari Arkivuo uskoo FC Lahden menestysmahdollisuuksiin – ”Meillä on potentiaalinen ryhmä”

"Kallu" palasi täksi kaudeksi Veikkausliigaan.

Ylivuosikymmenen ulkomailla pelannut Kari Arkivuo palasi täksi kaudeksi takaisin Veikkausliigaan ja FC Lahteen. Arkivuo näkee FC Lahdella olevan tällä kaudella hyvät mahdollisuudet yllättää.

Arkivuo pitää FC Lahden joukkuetta sopivana sekoituksena, jolla on mahdollisuus näpäyttää epäilijöitä.

- Meillä on potentiaalinen ryhmä. Meillä on nuoria, jotka pyrkivät ulkomaille ja sitten hyviä ulkomaalaisia. Sitten on meitä kokeneempia mukana myös. Mielestäni meillä on kaikki edellytykset päästä vähintään kuuden joukkoon, Arkivuo miettii.

- Voisin kuvailla meitä siten, että olemme aggressiivinen, vauhdikas ja ilkeä vastustaja, Arkivuo jatkaa.

Ennen paluutaan Veikkausliigaan Arkivuo pelasi edelliset kymmenen kautta Ruotsissa BK Häckenin joukkueessa. Arkivuo on huomannut eroja maiden välillä.

- Taso ei hirveästi eroa, mutta yleinen kiinnostus ja kulttuuri ovat eri tasolla. Ehkä nyt kun Huuhkajat pääsivät kisoihin, niin tulee sellainen kunnollinen jalkapallobuumi.

Arkivuo päätti maajoukkueuransa vuonna 2018 ja ehti pelata Huuhkajissa 56 ottelua. Huuhkajien EM-kisapaikka ei ole saanut konkaria miettimään lopettamispäätöksensä pyörtämistä.

- Kyllä se päätös pitää. Se oli harkittu päätös siihen aikaan. Innolla olen kuitenkin fanina katsellut Huuhkajien pelejä.


FC Lahti - HJK Lahden Stadionilla keskiviikkona 1.7. kello 18.30. Lisätietoja lipunmyynnistä ja ottelutapahtuman järjestelyistä löydät tämän linkin kautta.

Lisää uutisia