FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
vko.26 // 30.6.2020

HIFK:n maalitykki ennustaa: "Uskon että pääsemme viiden ensimmäisen joukkoon"

HIFK:n maalitykki ennustaa: "Uskon että pääsemme viiden ensimmäisen joukkoon"

Erikson Carlos iloitsee pääsystä tositoimiin. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK avaa Veikkausliigakautensa keskiviikkona kotiottelulla hallitsevaa mestaria KuPS:aa vastaan.

HIFK on kesäkuun aikana pelannut kaksi harjoitusottelua, joissa joukkue on kohdannut ensin EIF:n ja myöhemmin IFK Mariehamnin. Tammisaaresta irtosi puhdas neljän maalin voitto, ja IFK Mariehamnia vastaan tuloksena oli puolestaan tasapeli lukemin 1-1.

HIFK:n viime kauden paras maalintekijä Erikson Carlos odottaa mielenkiintoista kautta, jonka suhteen tavoitteet ovat korkealla vahvistuneen joukkueen ansiosta.

– Vihdoinkin Veikkausliiga käynnistyy pitkän odottelun ja vaikeiden aikojen jälkeen!

- Odotukseni ovat korkealla tämän vuoden suhteen. Olemme saaneet hyviä vahvistuksia, kuten esimerkiksi Sakari Mattila ja Mosa, joten joukkueemme on paljon vahvempi.

Erikson Carlos veikkaa omaa joukkuettaan vahvasti mukaan kärkipään kahinoihin.

- Uskon, että pääsemme viiden ensimmäisen joukkoon ja että saamme paikan Eurooppa-liigaan karsintoihin. Joukkue on yhtenäinen ja me kaikki olemme onnellisia, hän sanoo.


HIFK-KuPS Töölön Bolt Areenalla 1.7. kello 18.30. Lisätietoja lipunmyynnistä ja ottelutapahtuman järjestelyistä löydät tämän linkin kautta.

Lisää uutisia