AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.25 // 24.6.2020

"Haluamme todistaa että olemme kehittyneet" - HIFK:n Adama Fofana odottaa hyvää kenraaliharjoitusta

"Haluamme todistaa että olemme kehittyneet" - HIFK:n Adama Fofana odottaa hyvää kenraaliharjoitusta

Adama Fofanalla on tuntumaa IFK Mariehamniin alkukeväältä.

Norsunluurannikkolainen keskikenttäpelaaja Adama Fofana viimeisteli ensimmäisen HIFK-maalinsa keskiviikkona neljännessä ottelussaan HIFK:n paidassa.

Vasempana laiturina ensimmäisen puoliajan pelannut Fofana laukoi pallon vastustajan maalin oikeaan takanurkkaan Erikson Carlosin esityöstä jo ottelun kolmannella peliminuutilla. Maali maistui nuorelle pelaajalle, joka on koronarajoituksista huolimatta viihtynyt hyvin uudessa asuinkaupungissaan.

– Nautin jalkapallon pelaamisesta ja pyrin aina pitämään hauskaa kentällä. Tuntui todella upealta, kun pääsin tekemään ensimmäisen maalini IFK:n pelipaidassa, ja sain palkinnon täällä tekemälleni kovalle työlle. Olemme treenanneet paljon esimerkiksi kestävyyden ja taktisten asioiden parissa, joten oli hienoa nähdä, että tämä työ tuotti tulosta viime viikolla. Toivottavasti sama tahti jatkuu nyt myös kauden alkaessa, Fofana kertoo.

Keskiviikkona Fofanalla ja HIFK:lle on vastassa kauden kenraaliharjoituksessa IFK Mariehamn. Joukkueet kohtasivat jo Suomen Cupin Veikkausliigan karsinnan päätöskierroksella, jolloin Eckeröhallenissa päädyttiin 2-2-tasapeliin. Tuntumaa vastustajaankin siis on.

– IFK Mariehamn on hyvä joukkue ja se nähtiin jo Suomen Cupissa talvella. Silloin ei saatu toivottua tulosta, kun meidän keskittymisemme ei ollut lopussa tarpeeksi hyvällä tasolla. Me haluamme nyt selkeästi näyttää, että olemme oppineet siitä pelistä, ja todistaa kaikille, kuinka paljon olemme kehittyneet joukkueena tuosta hetkestä.

- Uskon, että tästä tulee hyvä kausi niin henkilökohtaisella tasolla kuin joukkueenkin kanssa. Haluan itse pelata ehjän kauden, kehittyä lisää ja auttaa joukkuetta saavuttamaan hyviä tuloksia. Tiedän, että meillä on hyvä joukkue ja että pystymme pelaamaan korkealla tasolla, Fofana sanoo.

HIFK kohtaa IFK Mariehamnin Bolt Arenalla keskiviikkona 24.6. klo 13.50 alkaen. Ottelu pelataan ilman yleisöä, mutta peliä on mahdollista seurata HIFK:n YouTube-kanavalla lähetettävän striimin kautta.

Lisää uutisia