AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.12 // 26.3.2020

Timi Lahti pitää kunnostaan huolta – ”Meidän pelaajien pitää kantaa oma vastuumme”

Timi Lahti pitää kunnostaan huolta – ”Meidän pelaajien pitää kantaa oma vastuumme”

Timi Lahti siirtyi talvella VPS:sta FC Lahteen. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahteen täksi kaudeksi siirtynyt Timi Lahti on pitänyt kuntoaan yllä myös loman aikana.

Vaikka pelaajat ovat tällä hetkellä vuosilomalla, niin sohvan pohjalle ei ole kuitenkaan jääty makaamaan.

- Treenatessa tämä on mennyt. Kyllä meidän pelaajien pitää kantaa oma vastuumme, vaikka vuosilomalla olemmekin. Ymmärrämme, että meidän täytyy pitää kuntoa yllä. Ainoa vain on tämä epätietoisuus, mutta sehän on sama kaikille. Ja se pätee myös muihin aloihin eikä pelkästään jalkapalloilijoihin, Lahti mietiskelee.

Lahti loukkasi takareitensä viime kauden lopussa ja joutui käymään leikkauksessa. Alkuvuosi meni hänen osaltaan pitkälti kuntoutuessa, mutta ehti palata FC Lahden Katalonian leirillä pelikentille. Sarjan alun venyminen antaa samalla Lahdelle lisäaikaa toipua.

- Siinä on hyvänä puolena se, että aikaa kuluu ja sitä kautta riskit pienenevät. Leikkauksesta on kulunut kohta se kuusi kuukautta, että kyllä jalan pitäisi jo kestää ihan hyvin. Jos jotain kävisi, niin se olisi jo huonoa tuuria.

Lisää uutisia