FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
vko.09 // 8.3.2020

HIFK hävisi ukrainalaisjoukkueelle harjoitusottelussa

HIFK hävisi ukrainalaisjoukkueelle harjoitusottelussa

HIFK pelasi sunnuntaina harjoitusottelun ukrainalaista FC Mykolaivia vastaan Sidessä, jossa joukkue on parhaillaan harjoitusleirillä. FC Mykolaivia kuittasi ottelun nimiinsä 1-0.

HIFK:n vastustaja pelaa Ukrainan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kyseessä oli HIFK:n ensimmäinen ottelu leirillä, jonne joukkue matkusti varhain keskiviikkoaamuna. Tiistaina HIFK kohtaa vielä harjoitusottelussa Valko-Venäjän pääsarjassa pelaavan FC Ruh Brestin ennen paluuta Suomeen keskiviikkona.

Ottelun ainoa osuma nähtiin 56. peliminuutilla ja se merkittiin HIFK:n omaksi maaliksi.

– Vastustaja oli todella kovatasoinen joukkue ja pelillisesti meitä hieman parempi, mutta kumpikaan joukkue ei onnistunut luomaan kovinkaan paljon maalipaikkoja. Monelle pelaajalle tämä oli ensimmäinen esiintyminen avauksessa HIFK:ssa tämän talven aikana, joten oli tärkeää saada heille arvokasta peliaikaa. Kaiken kaikkiaan meillä on ollut hyviä treenejä täällä, mutta tämä peli jätti vielä paljon parantamisen varaa, päävalmentaja Tor Thodesen totesi HIFK:n sivujen mukaan.

HIFK:n kokoonpano:
30 Jaakko Kivekäs (46′ 35 Martti Puolakainen)
18 Matias Hänninen (69′ 14 Erikson Carlos)
16 Tino Palmasto (15′ 34 Tuukka Andberg)
26 Remi Dujardin
23 Nikolas Saira
8 Jukka Halme (46′ 6 Riku Selander)
15 Vitinho
5 Toivo Xiong
19 Kevin Larsson
21 Sydney Lokale
9 Luís Henrique (62′ 11 Sakari Tukiainen)

Lisää uutisia