AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.08 // 24.2.2020

​Viitala saanut hyvän alun SJK:ssa, jossa veskari hakee uralleen uutta nousua: "Ollut huippufiilis"

​Viitala saanut hyvän alun SJK:ssa, jossa veskari hakee uralleen uutta nousua: "Ollut huippufiilis"

Viimeksi Walter Viitala edusti Veikkausliigassa IFK Mariehamnia, nyt SJK:ta. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK:hon siirtynyt Walter Viitala kuuli seinäjokelaisseuran kiinnostuksesta jo viime kesänä.

SJK hankki helmikuussa vahvistusta maalivahtiosastolleen Walter Viitalan kaksivuotisen sopimuksen myötä. Seinäjokelaisseura oli osoittanut mielenkiintonsa Huuhkajissakin pelannutta molaria kohtaan jo huomattavasti aiemmin, mutta asiat selvisivät vasta tämän vuoden puolella.

Viitalan mukaan kyseessä oli pitkä prosessi.

- Olisiko ollut viime kesänä, kun he ottivat ensimmäisen kerran yhteyttä ja kertoivat, että jos olen palaamassa Suomeen, niin tervetuloa, he ovat kiinnostuneita, Viitala selitti.

- Sitten siinä vierähti vähän aikaa, ja tässä joulun aikaan ja tammikuussa juttelimme enemmän. Onneksi se (siirto) tapahtui aika nopeasti, että tässä on vielä pre-seasonia jäljellä ja pääsee hyvin mukaan joukkueeseen ennen kuin kausi pärähtää käyntiin.

Hän on harjoitellut joukkueensa kanssa muutamaan otteeseen ja oli ensimmäistä kertaa kokoonpanossa viikonlopun Suomen Cupin ottelussa Ilvestä vastaan.

Ensiaskeleet Pohjanmaalla ovat sujuneet PPJ:n kasvatin mukaan todella hyvin.

- Ollut kyllä huippufiilis. Muutama tuttu kasvo siellä on, ja muutenkin on helppo tulla joukkueeseen. Moni tietää minut ja seurasin kuitenkin aika Veikkausliigaa kun olin muualla pelaamassa, niin tiedän kyllä millaisia pelaajatyyppejä täällä on. Se helpottaa kovasti sopeutumista.

28 vuotta tammikuussa täyttänyt molari pelasi viime vuodet Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa sen jälkeen kun siirtyi IFK Mariehamnista isommille kentille nappikauden 2016 jälkeen.

Ulkomaille hän yhä tähtää, mutta nyt keskittyminen on luonnollisesti SJK:ssa. Viitala muistutti, ettei peliaika irtoa itsestään vaan minuutit on ansaittava.

- Joskus vuosi sitten, oliko ollut Malmö-keissin jälkeen, sanoin itselleni, että tunnen sen kyllä kun on aika tulla Suomeen. Nyt se tuntui siltä, että olisi hyvä aika, aika saada peliaikaa, näyttää kyntensä ja lähteä siitä uuteen nousuun. Unelmat ovat kuitekin vielä vahvasti mukana. Tänne ei ole tultu lepäämään laakereilleen vaan uuteen nousuun.

Viitala edusti ruotsalaisjätti Malmöä kaudella 2018 ennen siirtoaan Norjan toisen sarjatason Sandefjordiin. Vuonomaassa divaripelejä kertyi tilille kauden aikana 13. Nyt Viitala hakee isompaa vastuuta vahvaa joukkuetta alkavaan kauteen keräävästä SJK:sta.

Lisää uutisia