AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.06 // 15.2.2020

​Koskela tyytyväinen HJK:n esitykseen: "Olimme selvästi parempi joukkue"

​Koskela tyytyväinen HJK:n esitykseen: "Olimme selvästi parempi joukkue"

Toni Koskela oli HJK:n otteisiin tyytyväinen. (Kuva: Juha Tamminen)

HJK jatkoi voittoisia otteitaan Suomen Cupissa lauantaina Talin hallissa, kun vieraileva IFK Mariehamn sai todeta kotijoukkueen paremmaksi maalein 3–1.

HJK aloitti pelin erittäin vahvasti: pallonhallinta oli isäntäjoukkueella täydellisesti, ja jo ensimmäisen 10 minuutin aikana klubilaiset pääsivät kokeilemaan IFK-vahti Oskari Forsmanin torjuntataitoja useamman kerran. Tämä selvitti erittäin kiireellisen iltapäivänsä vähintäänkin kohtuullisesti.

Avausmaalia ei tarvinnut odottaa kuin 12 minuuttia. Eetu Vertainen leikkasi vasemmalta sisään ja laukoi noin 20 metristä komeasti IFK-maalin oikeaan takakulmaan ohi vailla mahdollisuuksia olleen Forsmanin.

Puolen tunnin kohdalla isännät siirtyivät kahden maalin johtoon. Tim Väyrynen kaadettiin rangaistusalueen sisällä, ja hän asettui itse laukomaan tuomittua rangaistuspotkua. Puolittainen hämäysjuoksu harhautti Forsmanin, ja Väyrynen sai sijoittaa pallon oikeaan alanurkkaan ohi suolapatsaaksi jähmettyneen IFK-vahdin.

2-0-numeroissa edettiin ottelun päätösminuuteille saakka. IFK:n kavennusmaali tuli helposti; Ferhan Hasani pyrki palauttamaan pelivälineen keskialueelta alas maalivahti Jakob Tånnanderille. Osuma oli kuitenkin huono, ja vihreäpaitojen Gustaf Backaliden ehti katkaisemaan syötön. Tämä ei erehtynyt päästyään vastakkain Tånnanderin kanssa, vaan sijoitti rauhallisesti ohi ruotsalaisdebytantin.

Monessa mukana ollut Hasani pääsi kuitenkin lopussa vielä kuittaamaan virheensä hienon HJK-yhdistelmän jälkeen. Brown eteni vasemmalta laidalta ja antoi hyvän syötön rangaistusalueen sisälle oikea-aikaisesti liikkuneelle Roope Riskille, joka ampui aluksi päin vastaan tullutta Forsmania. Pallo kuitenkin kimposi takaisin Riskille, joka syötti päädystä keskelle Hasanille. Tällä oli helppo työ viimeistellä loppunumerot tyhjään maaliin.

HJK:n päävalmentaja Toni Koskela kiitti joukkuettaan kamppailun jälkeen.

– Aloitimme vahvasti ja loimme paljon maalintekopaikkoja. Olimme selvästi parempi joukkue tänään. Kun hallitsee peliä näin selvästi, voi fokus välillä hiukan karata. Näin meillekin kävi tänään muutaman kerran. Kaikkiaan tämä peli kuitenkin jatkoi meidän viime aikojen hyviä otteitamme.

– Täytyy kiittää pelaajia, koska me olemme menneet viimeiset kuusi viikkoa aika kovaa. Nyt pelaajat saavat viikon ansaitun talviloman, Koskela päätti.

Lisää uutisia