AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.06 // 13.2.2020

FC Inter HIFK:n haasteena - "Meidän pitää pelata samalla tavalla kuin viime kauden lopussa"

FC Inter HIFK:n haasteena - "Meidän pitää pelata samalla tavalla kuin viime kauden lopussa"

HIFK:n Joel Mattsson sai kantaa kapteeninnauhaa viime viikon vierasottelussa Turussa Jukka Halmeen jouduttua astumaan sivuun kokoonpanosta juuri ennen ottelun alkamista. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK:n neljäs lohkovaiheen ottelu Suomen Cupin A-lohkossa pelataan perjantaina FC Interin saapuessa vierailulle Taliin.

Toistaiseksi HIFK on ainoastaan saavuttanut yhden pisteen kolmen ottelun aikana. Ensin tuloksena oli 1-1 -tasapeli FC Honkaa vastaan, jonka jälkeen joukkue on hävinnyt sekä HJK:lle (1-2) että TPS:lle (0-1).

Joukkueen pelissä on vielä paljon parannettavaa ja yksi niistä asioista on ajoittain puolustuspäässä syntyneet liian isot tyhjät tilat linjojen väliin.

HIFK:n Joel Mattsson uskoo, että tämä tulee parantumaan mitä enemmän joukkue pääsee pelaamaan yhdessä.

– Kyllä se tulee parantumaan pelien edetessä, koska sitähän korostetaan ja siitä puhutaan silloin kun sitä tapahtuu, joten sen pystyy helposti laittamaan kuntoon. Pidetään huoli siitä, ettei sitä tapahdu samassa mittakaavassa seuraavissa peleissä. Se on tietenkin asia, josta ollaan puhuttu ja johon kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota, Mattsson toteaa HIFK:n verkkosivuilla.

Tehokkuus hyökkäyspäädyssä ja vaarallisten maalintekopaikkojen luominen on tuottanut HIFK:lle ongelmia alkukauden otteluissa. Nyt vastassa on vahvan puolustuksen omaava joukkue, joten hyökkäyspelillinen haaste kasvaa entisestään. Mattssonin mukaan on katsottava taaksepäin viime kauteen ja ottaa sieltä mukaan sellaisia asioita, jotka toimivat hyvin silloin.

– Meidän pitää pelata samalla tavalla kuin viime kauden lopussa. Silloin tehtiin maaleja ihan hyvällä tahdilla, joten meidän täytyy uskaltaa tehdä enemmän hyökkäyspelissä ja pelata Inter ulos pelistä meidän omilla vahvuuksilla. Meitä vastaan on kuitenkin ollut vaikea pelata ja minusta tuntuu, että kun niitä onnistumisia alkaa tulla, niin tulemme myös pystymään luomaan paljon paikkoja hyökkäyksessä. Inter on toistaiseksi päästänyt vain yhden maalin, mutta tuollaiset putkethan ovat luotuja katkeamaan. Eli jos heillä on hyvä puolustus, niin meillä täytyy olla tavoitteena sen murtaminen, paikkojen luominen sekä maalien viimeistely. Mutta meidän täytyy olla tarkempia viimeisellä kolmanneksella ja rohkeasti lähteä hakemaan ratkaisuja sen sijaan että vain syötellään palloa eteenpäin.

- Tarvitsemme enemmän päättäväisyyttä hyökkäyspeliin ja sen suhteen meillä on jo ollut ihan hyviä vivahteita meidän pelissä. Se viimeinen silaus on kuitenkin toistaiseksi jäänyt puuttumaan, joten siinä meillä on paljon parannettavaa, Mattsson sanoo.

Viime viikkoina HIFK:ta vaivannut loukkaantumissuma on hellittämässä, mutta ainakin keskikenttäpelaaja Moshtagh "Mosa" Yaghoubi on varmuudella sivussa perjantain ottelusta.

HIFK-FC Inter käynnistyy Talin hallissa perjantaina 14.2. kello 18.00. Ottelu on nähtävillä suorana lähetyksenä Ruutu-palvelussa.

Lisää uutisia