AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.04 // 1.2.2020

​Teemu Tainio iloitsi työmoraalista: "Tarvittavissa tilanteissa jätkät uhrautuivat"

​Teemu Tainio iloitsi työmoraalista: "Tarvittavissa tilanteissa jätkät uhrautuivat"

Kuva: Juha Tamminen

FC Haka otti tämän vuoden Suomen Cupissa ensimmäisen voittonsa vahvan, määrätietoisen ja yhtenäisen esityksen päätteeksi 3-1 voitolla SJK:sta.

Ottelu näytti, että Haka jatkaa samalla taistelevalla asenteella ja tehokkaalla pelitavalla, jota nähtiin viime kaudella ja myös Tehtaan kentällä KuPSia vastaan viime viikonloppuna. Päävalmentaja Teemu Tainio oli jälleen saanut valmennustiimin ja joukkueen kanssa palaset loksahtamaan oikeille kohdille. Yhtenäinen koko joukkueen puolustus piti SJK:n nimivahvan ryhmän poissa vaarallisilta paikoilta ja hyökkäyspään tehokkuus toi tarvittavat maalit toisessa päässä.

– Hyvä voitto. Heti ottelun jälkeen on vaikea analysoida yksityiskohtia, mutta sen voi heti sanoa, että hyvin puolustettiin ja pelattiin joukkueena. Välillä puolustettiin syvemmältä, mutta silloinkaan ei ollut hädän päivää. Ja tarvittavissa tilanteissa jätkät uhrautuivat, niin kuin voittavassa pelissä pitääkin, kertoo Hakan päävalmentaja Teemu Tainio.

– Kaikki hoitivat ruutunsa, myös vaihdosta tulleet pelaajat. Eihän joukkueena olla vielä tietenkään täydessä kunnossa, mutta tässä vaiheessa ei pidäkään olla. Taas parannettiin edellisestä pelistä ja se on tärkeintä, hän jatkaa.

– Ensimmäisellä puoliajalla tempo oli hyvä ja SJK tuli kovaa päälle. Kuitenkin saatiin pallonhallinnan kautta hyvin oma peli kulkemaan ja oltiin boksissa oikeilla paikoilla ja tehokkaita. Ensimmäinen ja kolmas maali tästä erinomaisina esimerkkeinä, Teemu toteaa tyytyväisenä.

– Kentältä loukkaantumisten vuoksi tulleet Chidi ja Keita tekivät myös hyvää työtä. Eiköhän molemmat ole jälleen mukana ensi viikolla. Keitan potentiaalista saatiin esimakua. Kun hän pääsee pelisysteemiimme vielä paremmin sisään, nähdään hyvää jälkeä. Töitä toki tarvitsee tehdä paljon edelleen, näkee Tainio.

– Mukaan jää paljon positiivista ja tästä jatketaan isomman suunnitelman mukaan kohti huhtikuussa alkavaa Veikkausliigaa, hän summaa voitokkaan ottelun.

Lisää uutisia