FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
vko.04 // 30.1.2020

SJK:n Hetemaj: "Uskon, että siitä tulee viihdyttävä ottelu"

SJK:n Hetemaj: "Uskon, että siitä tulee viihdyttävä ottelu"

Mehmet Hetemaj´n SJK isännöi lauantaina Hakaa. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK ja Haka ottavat lauantaina yhteen Suomen Cupin karsinnoissa Seinäjoen Wallsport Areenalla.

Joukkueet kohtasivat toisensa viimeksi virallisessa ottelussa, kauden 2016 Suomen Cupin välierässä. SJK voitti Valkeakoskella pelatun välierän 6-1 numeroin ja eteni cupin mestariksi sekä kauden lopuksi pronssimitaleille. Viime talvena joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa Eerikkilässä. SJK:n kapteeni Mehmet Hetemaj pelasi tuolloin 2016 pelatussa Suomen Cupin ottelussa ja oli mukana myös viime talven kohtaamisessa.

- Muistan hyvinkin sen 2016 vuoden ottelun. Se oli silloin Valkeakoskella ja muistaakseni oli mulle ensimmäinen tai toinen peli pitkästä aikaa avauksessa, kun olin ollut alkukaudesta pitkään loukkaantuneena. Me pelattiin siellä hyvä ottelu. Se oli mun mielestä myös yksi niistä peleistä, jotka auttoi siinä, että käännettiin se kausi. Peli alkoi siitä kehittymään kokoajan loppua kohden. Toivottavasti nyt tulisi myös hyvä tulos ja se auttaisi meitä tällä kaudella, kertoo Hetemaj seuransa verkkosivuilla.

SJK:n keskikentän moottorille on jäänyt hyvä kuva Veikkausliigaan palanneesta Hakasta.

- Teemu Tainio on tehnyt siellä tosi hyvää työtä. Tunnen hänet henkilökohtaisesti hyvin, mutta en tunne häntä valmentajana. Mitä olen kuullut, niin pelkkää hyvää. Olen iloinen hänen puolestaan. Viime talvena kun kohtasimme, niin se oli mun mielestä yksi vaikeimpia pelejä meille kokonaisuudessa. He pelasivat tosi hyvin. Peli päättyi meille 2-1, mutta muistan, että heillä oli myös paljon hyviä maalipaikkoja. Joten ei missään nimessä tule olemaan meille helppo peli, Hetemaj muistelee.

- Uskon, että siitä tulee viihdyttävä ottelu. Me lähdetään tietenkin siitä, että otetaan kolme pistettä aina kun kotona pelataan. Se on aina tavoite. Ja kun tässä lähdetään rakentamaan yhdessä jotain hienoa, niin jokainen päivä ja peli on siinä merkityksellinen. Nämä on meille tietenkin valmistavia pelejä kauteen, mutta ei missään nimessä harjoituspelejä. Näissä halutaan saada täydet pisteet, Hetemaj päättää.

Suomen Cupin karsintaottelu SJK - FC Haka lauantaina 1.2. klo 14:00 Wallsport Areenalla. Ovet aukeaa klo 13:15.

Ottelu on nähtävillä suorana lähetyksenä Ruutu-palvelussa.


Lisää uutisia