AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.03 // 25.1.2020

​HIFK-luotsilla hyväkuntoinen ja terve ryhmä käytettävissä

​HIFK-luotsilla hyväkuntoinen ja terve ryhmä käytettävissä

Kuva: Juha Tamminen

HIFK kohtaa Suomen Cupin A-lohkon ensimmäisessä ottelussa FC Hongan vieraskentällä lauantaina klo 13.00 alkaen.

HIFK:n joukkue on treenannut yhdessä loppiaisesta lähtien ja päävalmentaja Tor Thodesenin mukaan pelaajien fyysinen kunto on sillä tasolla, millä sen kuuluisi olla tähän aikaan vuodesta.

– Treenasimme ennen joulua pääasiassa fyysistä puolta, jotta olisimme joululomien jälkeen valmiita aloittamaan joukkuetreenit hyväkuntoisen ryhmän kanssa. Tämän takia valmistautuminen Suomen Cupiin on nyt ollut huomattavasti helpompaa kuin viime vuonna.

HIFK:n joukkueeseen on liittynyt joitakin uusia pelaajia, joista kaikki ovat olleet mukana joukkueen mukana nyt tammikuun aikana. Yhtenäisen ja tiiviin ryhmän ansiosta uudet kasvot ovat löytäneet omat paikkansa joukkueesta helposti.

– Olemme toki olleet yhdessä koko joukkueen kanssa vasta kolme viikkoa, joten olemme vielä varsin aikaisessa vaiheessa. Esimerkiksi Mattilalla on viime vuodet ollut vaikeuksia loukkaantumisten kanssa, mutta hän on kuntoutunut niistä hyvin, joten hänen kanssaan treenataan varsinkin sitä pelituntumaa nyt. Mosan kanssa tilanne on hieman sama siinä mielessä, että pelituntuma on vielä hakusessa, sillä hän oli ilman seuraa jonkun aikaa syksyllä. Minulla on lähes koko joukkue käytettävissä huomista peliä varten, joten tilanne on erittäin hyvä sen kannalta, päävalmentaja kertoo.

Oman haasteensa tuo pelikenttä, sillä peli pelataan ulkona Tapiolan urheilupuiston nurmella. Thodesen ei ole tyytyväinen siitä, että peli pelataan luonnonnurmella tähän aikaan vuodesta.

– Minun mielestäni pelin pelaaminen siellä ei ole hyvä idea, sillä loukkaantumisten riski kasvaa erittäin paljon kun pelataan talvella nurmella, kun tähän mennessä on treenattu sisällä. Talin hallin kenttä on hiljattain uusittu ja alusta on nykyään aika kova, joten siihen verrattuna huominen nurmipeli tulee olemaan hankala, kun pelaajilla ei ole lainkaan tuntumaa siihen alustaan. Kesällä tilanne on täysin erilainen, kun treenaamme silloin sekä nurmella että tekonurmella ja pidän henkilökohtaisesti eniten nurmialustasta, mutta tähän aikaan vuodesta se alusta ei toimi, Thodesen sanoo.

FC Honka-HIFK lauantaina 25.1. klo 13.00 Tapiolan urheilupuistossa. Ottelu on nähtävillä suorana lähetyksenä Ruutu-palvelussa.

Lisää uutisia