FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
vko.48 // 2.12.2019

​Mestarijoukkue palasi harjoituksiin: "Kovasti töitä joka päivä"

​Mestarijoukkue palasi harjoituksiin: "Kovasti töitä joka päivä"

Kuva: Juha Tamminen

Kuopion Palloseura aloitti joulukuun harjoitusjaksonsa maanantaina Lippumäen uudessa hallissa.

Kauteen 2020 valmistautuminen on alkanut Kuopiossa ja ensimmäiset treenit alkoivat maanantaina aamukymmeneltä uuden valmentajakaksikon Arne Erlandsen - Pasi Tuutti johdolla. Aamupäiväharjoitus vietiin läpi nuorekkaalla ryhmällä kaikkiaan 22 pelaajan voimin, mukana oli useita junioripelaajia.

- Olosuhteet ovat Lippumäessä hyvät. Halli on hyvä ympäristö aloittaa työnteko, päävalmentaja Erlandsen toteaa.

Veikkausliigajoukkueen pelaajisto on nyt pääosin koolla ensimmäistä kertaa kuukauden mittaisen tauon jälkeen. Sopimuksenalaiset ulkomaalaispelaajat liittyvät mukaan tammikuun alussa. Joulukuun harjoituskausi aloitetaan rauhallisella tahdilla.

- Pelaajilla on nyt takanaan kuukauden mittainen tauko edellisestä ottelusta ja edellisestä harjoituksesta. Pääasia on lähteä vähitellen liikkeelle ja tärkeintä on nyt päästä tutustumaan pelaajiin paremmin. Tämä on meille hyvä alku ja tärkeää on, että jokainen pelaaja tekee kovasti töitä joka päivä, päävalmentaja tiivistää.

Maalivahtivalmentaja Jori Särkkä, fysioterapeutti Joonas Ojantie ja valmentaja Luis Anula jatkavat Veikkausliigajoukkueen valmennustiimin jäseninä. Sami Miettinen jatkaa huoltopäällikön ja joukkueenjohtajan tehtävissä. Maanantaina alkanut harjoitusjakso kestää kolme viikkoa päättyen lauantaina 21.12, KuPS pelaa joulukuun aikana kaksi harjoituspeliä Lippumäen uudessa hallissa: lauantaina 14.12. kohdataan kakkosen seura JIPPO ja lauantaina 21.12. kohdataan ykköseen noussut MP.

vko.49 // 10.12.2019
Lisää uutisia