AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.47 // 30.11.2019

"Sisu ja periksiantamattomuus" - pohjalaisuus näkyy Tero Mäntylässä

"Sisu ja periksiantamattomuus" - pohjalaisuus näkyy Tero Mäntylässä

Kuva: SJK

Seinäjoelle 12 vuoden tauon jälkeen palannut Tero Mäntylä allekirjoitti perjantaina sopimuksen SJK:n kanssa.

SJK:ssa Mäntylä saa valmentajakseen toisen Seinäjoella syntyneen Törnävän kasvatin, Jani Honkavaaran. Miehet eivät ole aiemmin työskennelleet yhdessä, mutta tuntevat toistensa työskentelytavat. SJK on muutenkin uudistunut kovasti ja Mäntylä näkee muutoksen pelkästään positiivisena.

- Odotan, että ensi kaudella kentällä tullaan näkemään todella nälkäinen SJK. Sellainen yhtenäinen joukkue, joka ei pelkää työntekoa, sanoo Mäntylä.

- Kun katsoo Honsun aiempia joukkueita, niin niissä puolustetaan ja hyökätään joukkueena. Välillä hyökätään nopeasti, mutta pystytään myös pitämään palloa. Hän on siinä mielessä taitava valmentaja. Lisäksi mitä olen monen kanssa jutellut, niin hän on myös todella pidetty valmentaja pelaajien keskuudessa. Siinä mielessäkin on mahtava päästä tekemään yhdessä töitä. Tiedän jossain määrin hänen ideologiansa, mutta nyt on mahtava päästä sisältäpäin hänen valmennukseensa ja tutustumaan siihen entistä lähempää. Uskon, että joukkue tulee olemaan kykenevä toteuttamaan juuri hänen pelitapaansa.

Millainen pelaaja Tero Mäntylä on ja miten pohjalaisuus näkyy hänessä?

- Olen semmoinen periksiantamaton tyyppi. Kai se on juuri pohjalaisuudesta tullut. Minut on TP-Seinäjoen kopissa aikoinaan koulutettu tämmöiseksi avoimeksi. Silloin olin vielä semmoinen pieni, vähän ujokin poika ja nyt mä olen tämmöinen ekstrovertti ja ulospäinsuuntautunut. En arkaile kentällä tai kopissakaan. Sanon asiat aina niin kuin ne on. En tarkoita koskaan pahaa, mutta pidän vaatimustason korkealla, kuvailee Mäntylä.

- Sisu ja periksiantamattomuus kuvaa persoonaani myös hyvin. Ihan sama mitä pelikello tai tulostaulu näyttää, töitä on painettava loppuun saakka. Se on oma ideologiani. Jos jokin asia on pielessä, korjataan se harjoituskentällä.

Arvot Mäntylällä ovat syvällä Pohjanmaan maaperässä.

- Kun treenaat sen kuusi päivää hyvin ja kunnolla, niin sitten kun tulet lauantaina peliin ja saat itsestäsi edes sen 70% siitä arjen työnteosta irti, niin jo se saattaa tuoda sinulle hyvän tuloksen. Kyllä se työnteko on semmoinen pohjalainen arvo. Oon siitä saanut urani aikana jo niin paljon semmoisia selviä todisteita, että kun se työ oikeasti tehdään kunnolla ja tehdään oikeita asioita, niin kyllä se kantaa sitten pidemmällä aikavälillä.

- Se vaatii myös sitä, että pystymme vähän puskemaan toisiamme tuolla treeneissä ja pelikentällä. Ei riitä, että kuvittelee tehneensä työnsä. Liian usein kuulee sanottavan, että "annoin kaikkeni", vaikka siellä olisi vielä ollut se ihan pikkuisen lisää annettavaksi. Siinä vaiheessa on tärkeää, että myös muualta tulee se ärsyke, että nyt pusketaan jätkät vielä vähän lisää. Tehdään se pieni ekstra sinne lisää, niin kyllä se sitten toimii, sanoo Mäntylä.

Mäntylä kertoo omalta uraltaan valaisevan esimerkin.

- Tämä on tärkeää varsinkin nuorissa. Muistan kun olin aikoinaan nuorena poikana Portsmouthissa ykkösjoukkueen treeneissä. Satuin pienpelissä torppaamaan tähtipelaaja Nkwanko Kanun. Menin kylki kylkeä vasten ihan täysiä ja sehän lensi. Kaikki ykkösjoukkueen pelaajat alkoi välittömästi nauramaan ja taputtamaan. Itse olin aivan kauhuissani, että sori en tarkoittanut. Mutta sainkin vain arvostusta myös Kanulta. Hän oli tietenkin jo vanha mies silloin, mutta se on kuitenkin juuri niin, että noin se pitää aina treeneissä hoitaa, korostaa Mäntylä.

12 vuotta on pitkä aika ja viimeistään tammikuussa Mäntylä nähdään tuon ajan jälkeen SJK-paidassa, seinäjokisen yleisön edessä.

- Haluan sanoa vielä lopuksi, että on kyllä todella kiva tulla takaisin! Mulle on niin moni tullut tässä vuosien varrella sanomaan, että etkö jo palaisi kotiin. Olen aina sanonut, että ei se ole aina pelkästään itsestä kiinni. Nyt mä kuitenkin oon täällä ja se tuntuu ihan hemmetin hyvältä, vakuuttaa Mäntylä vahvasti, ja jälleen leveästi hymyillen.

Lisää uutisia