FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
vko.47 // 29.11.2019

Mika Ojala jättää FC Interin

Mika Ojala jättää FC Interin

Tuttu seura jää taakse. (Kuva: Juha Tamminen)

Mittavan uran FC Interissä tehnyttä hyökkääjä Mika Ojalaa ei näillä näkymin nähdä sinimustassa paidassa tulevalla kaudella. Pitkien sopimusneuvottelujen päätteeksi sopimusta tulevasta kaudesta ei ole syntynyt.

– Mika on ollut seuralle tärkeä pelaaja vuosia ja siksi on erittäin harmillista, ettemme onnistuneet löytämään yhteisymmärrystä sopimuksen sisällöstä. Mikäli haluamme olla kilpailukykyisiä myös ensi kaudella, meidän on kuitenkin ajateltava joukkuetta kokonaisuutena eikä vain yksilöinä, tekninen johtaja Vesa Mäki kertaa Interin verkkosivuilla.

Ojala on pelannut Interissä kaikkiaan 272 Veikkausliigan ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 73 maalia. Menestyksekkään uransa aikana 31-vuotias hyökkääjä on voittanut Interissä Suomen mestaruuden 2008 ja Suomen Cupin vuosina 2009 ja 2018. Lisäksi hän on voittanut joukkueessa kolme hopeaa Veikkausliigassa. Ojala on myös valittu kolmesti Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi. Meriittiensä lisäksi Ojala tunnetaan valoisasta persoonastaan.

– Kiitämme Mikaa erittäin hyvistä vuosista. Mika on antanut seuralle paljon pelaajana, mutta ennen kaikkea myös ihmisenä. Hän on ollut ja tulee yhä olemaan monelle nuorelle palloilijalle loistava esikuva. Toivomme Mikalle hyvää jatkoa ja vielä useita pelivuosia. Toivottavasti näemme hänet sinimustissa vielä jonain päivänä, joko pelaajana tai muussa roolissa, Mäki kiittää koko seuran puolesta.

Lisää uutisia