AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.43 // 3.11.2019

FC Honka ylsi eurolopputurnauksen voittoon (FC Honka-IFK Mariehamn 1-0)

FC Honka ylsi eurolopputurnauksen voittoon (FC Honka-IFK Mariehamn 1-0)

FC Honka kukisti IFK Mariehamnin sunnuntaina kotikentällään ja voitti eurolopputurnauksen. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Honka päätti mitalikautensa eurolopputurnauksen voittoon sunnuntaina, kun se kaatoi IFK Mariehamnin kotonaan lukemin 1-0. Se tarkoittaa sitä, että Espoossa pelataan europelejä kaudella 2020.

FC Honka on vuoden 2019 eurolopputurnauksen voittaja. Se kaatoi sunnuntaina IFK Mariehamnin Tapiolan urheilupuistossa Lucas Kaufmannin avausjakson maalilla lukemin 1-0 ja voitti kaksiosaisen lopputurnauksen finaalin yhteismaalein 3-1. Avausosa oli päättynyt keskiviikkona Ahvenanmaalla espoolaisten 2-1-voittoon.

Voittonsa myötä pronssille tällä kaudella sijoittunut Honka pääsee ensi vuonna pelaamaan Eurooppa-liigan karsintoihin.

Sunnuntain ottelu oli jäähyväispeli kahdelle IFK:n ikonihahmolle. Päävalmentaja Peter Lundberg siirtyy 1.1.2020 alkaen Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi. Ahvenanmaan kaikkien aikojen pelaaja, 36 A-maaottelua Suomen paidassa pelannut Daniel Sjölund, 36, päätti puolestaan pitkän pelaajauransa sunnuntain otteluun.

Sunnuntain ottelun päättymisen myötä Veikkausliigan kausi 2019 on paketissa.

Lisää uutisia