FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
vko.43 // 1.11.2019

​FC Inter käytti avainpelaajansa sopimusoption

​FC Inter käytti avainpelaajansa sopimusoption

Kuva: Juha Tamminen

FC Inter on käyttänyt Álvaro Muñizin sopimukseen sisältyneen option, joten 31-vuotias espanjalainen nähdään sinimustassa paidassa myös kaudella 2020.

Ensimmäistä kauttaan Espanjan ulkopuolella pelaava Muñiz pelasi debyyttikaudellaan 23 Veikkausliigaottelussa. Keskikenttäpelaaja pelasi joukkueestaan kolmanneksi eniten ollen tärkeä osa vuoden hopeajoukkuetta.

Interillä oli ennestään ensi kauden kattavat sopimukset Juuso Hämäläisen ja Aleksi Paanasen kanssa sekä vuoteen 2021 asti ulottuvat sopimukset Elias Mastokankaan ja Norjassa lainalla olevan Benjamin Källmanin kanssa.

Edustusjoukkueen pelaajista varmuudella seuran jättävät Hanson Boakai ja Daniel Kamy. Muiden Interin hopeajoukkueen pelaajien kanssa käydään parhaillaan keskusteluja jatkosta. Tavoitteena on, että kauden 2019 joukkueen jatkavat pelaajat ovat selvillä marraskuun aikana.

– Kuluneen kauden joukkueen runko oli hyvä ja pyrimme pitämään sen pääosin kasassa. Samalla jatkamme suunnitelman mukaista pelaajabudjetin maltillistamista. Käytännössä tämä toteutetaan suurelta osin sopimuspelaajien määrää tarkistamalla. Kun meillä tänä vuonna oli 23 sopimuspelaajaa, on vastaava lukema tulevalle kaudelle noin 18-19. Samalla tulemme nostamaan edustusjoukkueeseen entistä enemmän omia akatemiapelaajiamme, joista osa alkaa harjoitella edustusjoukkueen mukana jo tämän kuun aikana, tekninen johtaja Vesa Mäki kertoo.

Interin valmennuksessa nähdään tulevalla kaudella tuttu nelikko. Päävalmentajana jatkaa José Riveiro, apuvalmentajana Sergio Almenara, fyysisenä valmentajana Michel Bellver ja maalivahtivalmentajana Jani Meriläinen.

Lisää uutisia